Hauska viikonloppu CrossFit 8000 treeniperheeni kanssa Hangossa on takana. Viikonlopun treenit tuntuvat erityisesti käsivarsissa ja takareisissä. Oli kiva juosta vetoja urheilukentällä, vetää leukoja ulkona ja jumpata tiiminä Bellevuen rannalla. Illalla laitoimme ruokaa yhdessä, ja istuimme syömään ja juttelemaan päivän treeneistä ja treenaamisesta yleisemminkin. Samalla loimme tartuntapintaa salin ulkopuoliseen elämään ja opimme hiukan enemmän toisistamme.
CrossFit -yhteisö on uniikki, niin kuin varmasti minkä tahansa harrastuksen ympärille syntynyt yhteisö. Laji on raaka ja vaativa, ja ehkä juuri siksi, yhteisöllisyys on lajin puitteissa erityisen tärkeä osa tekemistä. Kehittyminen vaatii systemaattisuutta ja valmiutta treenata heikkouksia ja ylläpitää vahvuuksia, mutta ennen kaikkea sitoutumista ja positiivista asennetta. Siis samoja asioita kuin nykypäivän työelämäkin.
Asennemuokkausta: Mistä se asenne oikein tulee?
Viime kuukausien sukellus organisaatiokulttuurin maailmaan, on saanut minut miettimään miten yksilöt vaikuttavat omalla tekemisellään siihen minkälaiseksi yhteisö ja sen kulttuuri muodostuvat. Sen ymmärtämiseksi pohdin mistä syntyy yksilön asenne ja mitkä ovat yhteisöjä joissa opettelemme yhteisöllisyyden perusteita. Tulin seuraavaan lopputulokseen:
- Perhe ja suku ovat yhteisöjä, joita emme voi valita. Kotona opimme monia perusasioita ja käyttäytymismalleja, jotka seuraavat meitä läpi elämän, ainakin jos emme tietoisesti pyri muuttamaan ajattelumalleja ja asenteita.
Tohtorin tulkinta: Uskon, että perusasioilla pääsee pitkälle. Hyvät tavat kaunistavat, sanoi äitinikin. Se, että sanoo kiitos riittävän usein ja anteeksi tarvittaessa, on hyvä ohje edelleenkin. - Koulu ja opettajat: Koulujen alkaessa Hesari luotasi opettajien merkitystä lapsille ja nuorille. Päiväkodit ja koulut ovat ensimmäisiä yhteisöjä, joiden sääntöihin sopeudumme kodin ulkopuolella. Opettajat muokkaavat asenteita ja toimivat samalla johtamisen roolimalleina. Minulle ala- ja yläasteen aikainen käsityönopettajani Anneli on tärkeä roolimalli. Annelin opissa opimme virkkaamaan, neulomaan ja ompelemaan. Opin myös, että kärsivällisyys, ystävällisyys ja kannustaminen kulkevat käsi kädessä. Lapaset valmistuivat, vaikka ”suheroita” välillä selviteltiinkin.
Tohtorin tulkinta: Kaikki asiat valmistuvat ajallaan, mutta se vaatii sinnikkyyttä. Virheet kannattaa korjata heti, kun ne havaitsee, jälkikäteen korjaaminen on usein piinallisen työlästä. - Urheiluseurat, harrastukset ja yhdistykset muokkaavat kykyämme toimia osana vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteisöä. Erityisesti joukkueurheilu on voimaannuttavaa: Yhdessä voittaminen ja häviäminen yhdistää. Osana joukkuetta oppii sen, että vaikka olisi kuinka hyvä, ei se aina riitä voittoon. Kommunikointi ja kyvykkyys pelata yhteen muotoutuvat yhteisissä harjoituksissa, usein vuosien työn tuloksena. Ehkäpä juuri siksi, urheilijat ja valmentajat ovat monelle organisaatiolle roolimalleja.
Tohtorin tulkinta: Urheilijoiden menestys perustuu harjoitteluun. Onnistunut suoritus vaatii lukuisia treenitunteja ja myös epäonnistumisia. Epäonnistumista ei siis kannata pelätä työelämässäkään. - Paikka ja ilmasto: Asuessamme Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa olemisen perusvire oli iloinen, positiivisuus puski läpi kaikkialta. Mietin hiljaa itsekseni, että on varmasti paljon helpompaa pitää suupielet ylöspäin, kun on lähes koko ajan hyvä sää – toista se on meillä Suomessa marraskuun pimeydessä.
Tohtorin tulkinta: Kaikkea ei voi muuttaa, vaikka haluaisikin. Mutta sellaiset asiat, joihin voi itse vaikuttaa, kannattaa muuttaa. Niin kuin esimerkiksi asenne.
Palaveri-inventaariolla aikaa positiivisuudelle ja (asenne)muutokselle
Syksyn tullen koulut alkavat, ja niiden mukana tulevat lukujärjestykset muokkaavat pienten ja isompienkin koululaisten ja opiskelijoiden tekemistä – ja vaikuttavat välillisesti myös meidän vanhempien ajankäyttöön. Arki, ja sen rutiinit tuntuvat kesän jälkeen mukavilta, ne jäsentävät elämää ja tuovat turvallisuuden tunnetta. Monella työpaikalla rutiinit vievät kuitenkin mennessään, samat palaverit toistuvat viikosta tai kuukaudesta toiseen, ilman että kukaan kyseenalaistaa niiden tarkoitusta tai tehokkuutta. On myös tyypillisesti helpompaa lisätä palaveri, kuin poistaa se.
Varsinkin isoissa organisaatioissa ihmiset ovat kiireisiä. Kiireen keskellä hyvät tavat saattavat unohtua. Päivänvalon vähentyessä positiivisuus on kortilla. Ja jos vielä epäonnistumisen pelko puskee pintaan, ovat asenne ja positiivisuus koetuksella.
Uskon, että positiivinen asenne on muutoksen salaisuus. Sen ylläpitäminen vaatii tahtoa ja aikaa. Miksi emme siis aloittaisi syksyä palaveri-inventaariolla? Mitä jos jokainen meistä kävisi läpi kalenterinsa ja siinä olevat palaverit huolella läpi seuraavista näkökulmista: Mikä on palaverin tarkoitus? Tarvitaanko sitä oikeasti, vai voisiko asiat hoitaa jollain muulla tavalla? Ja jos palaveri tarvitaan, kannattaisiko pohtia onko siihen kutsuttu oikeat osallistujat ja arvioida minkälaista energiaa osallistujat tuovat tullessaan? Onko palaveri tuottavuutta ja hyvinvointia lisäävä vai sitä vähentävä?
Jos ja kun saamme inventaarion tuloksena muutaman palaverin eliminoitua kokonaan ja tehostettua niitä, jotka sinne jäävät, saamme lisää aikaa. Sen voimme käyttää parhaaksi katsomallamme tavalla. Vaikkapa positiivisen asenteen ylläpitoon. Sitä tukemaan suosittelen myös yhteisöllisyyttä työpaikan ulkopuolella, vaikkapa positiivisessa CrossFit 8000 treeniperheessä.