Viime kuukausien sukellus yrityskulttuurin maailmaan sai tällä viikolla jatkoa. Motivaattorina toimi brasilialainen Luisa, joka on viettänyt viikonloppua kanssamme tutustuen suomalaisen perheen elämään. Luisa on Suomessa osana ulkoministeriön toimittajaohjelmaa, jossa 22 kansainvälistä toimittajaa tutustuu Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan kolmen viikon ajan. On ilo ja kunnia olla mukana tekemässä Suomea tunnetuksi. Lisäbonuksena on mahdollisuus verestää portugalin kielen taitoa, joka nykyisin on käytössä valitettavan harvoin.
Kun hain Luisan Töölöstä perjantaina, minua jännitti hiukan – osaankohan portugalia enää ollenkaan? Aloitus olikin hiukan tahmea. Hetken päästä sanat soljuivat kuitenkin sujuvasti, vieläpä tukevalla Carioca -aksentilla, huolimatta siitä, että olen Rion vuosien jälkeen käyttänyt kieltä vain satunnaisesti. Huomasin myös, että portugalia puhuessani kädet kävivät ihan eri tavalla kuin suomea tai englantia käyttäessäni, jopa siinä määrin, että autolla ajo oli ajoittain hankalaa.
Kielten opiskelu kannattaa
Olen vuosien varrella asunut Suomen ulkopuolella yhteensä toistakymmentä vuotta. Olenkin vakuuttunut, että vaikka englannilla pärjää, on vuorovaikutus laadukkaampaa, jos sen pystyy tekemään paikallisella kielellä. Pelkkä sanojen ja kieliopin osaaminen ei kuitenkaan riitä, vaan kielitaidon mukana karttuvat myös kulttuurin ymmärrys ja sanattomien viestien tulkintakyky. Niitä olen opiskellut vuosien varrella erilaisissa kulttuureissa ja tekemällä yhteistyötä hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Jokaisella kerralla olen oppinut kielen lisäksi jotain myös vuorovaikutuksesta. Moni on olettanut, että minulla on loistava kielipää. Itse olen sitä mieltä, että kielten oppimiseen vaikuttaa sama kuin muihinkin asioihin: Halu oppia ja peräänantamattomuus kantavat pitkälle.
Saksa: Ensimmäinen kielikylpyni oli kolmen kuukauden pesti Itävallassa kesätöiden merkeissä. Olin opiskellut saksaa koulussa, ja oletin, että selviäisin vaivatta. Totuus oli toisenlainen. Puheen nopeus ja nuotti poikkesivat hochdeutsch:sta, joten ensimmäinen kuukausi meni enimmäkseen englanniksi. Sen jälkeen siirryin käyttämään saksaa, ja onnistuinkin oppimaan kielen lisäksi olennaiset asiat, kuten sen, että keskipäivän tervehdys on ”mahlzeit”, eli kirjaimellisesti ruoka-aika. Sitä hoin muiden mukana aamukymmenestä noin yhteen iltapäivällä, kunnes lounasravintola meni kiinni. Yllätyin myöhemmin Saksassa, kun huomasin, että sama ei toiminutkaan.
Mitä opin? Kielen mukana tarttuvat tavat ja ilmaukset. Niiden käytössä kannattaa tunnistaa mahdolliset sudenkuopat.
Ranska: Seuraava kielikylpy oli vuorossa kun lähdin opiskelijavaihtoon. Muuttaessani Compiegneen, kuvittelin, että kouluranskalla pärjää. Ei pärjännyt, ainakaan hyvin. Koulussa opittu auttoi alkuun, mutta ensimmäiset kuukaudet menivät lähinnä vihanneksena. En ymmärtänyt mitään ensimmäisellä kuulemalla, ja asioiden toistaminen sai keskustelukumppanin varmasti turhautumaan. Avuksi tuli radio: Pääsin puheen rytmiin kiinni kuuntelemalla radiota mahdollisimman paljon. Parin kuukauden kuuntelemisen jälkeen pystyin osallistumaan keskusteluun, ja jopa suoriutumaan opiskelusta.
Mitä opin? Nöyryys kannattaa. Ulkomaille muuttaessa ei kannata lähteä soitellen sotaan, vaan suhtautua haasteisiin nöyrästi.
Ruotsi: Ranskan vuosi osoittautui hyödylliseksi myös ruotsin kielen oppimisen kannalta. Kämppikseni, göteborgilainen Åsa, puhui ranskaa ihan yhtä sujuvasti kuin minäkin (eli huonosti). Hänen englantinsa oli, yllättävää kyllä, heikompaa kuin minun kouluruotsini. Joten päädyimme puhumaan ruotsia. Opin siis vuoden aikana kaksi kieltä.
Mitä opin? Aina voi oppia. Ja vaikka aihe, kuten tässä tapauksessa ruotsin kieli, ei ehkä juuri sillä hetkellä tunnu hyödylliseltä, on siitä todennäköisesti hyötyä myöhemmin. M.O.T. Ruotsin taito on osoittautunut hyödylliseksi vuosien varrella monessa tilaisuudessa ja tapaamisessa, ei vähiten sen takia, että mieheni on ruotsinkielinen.
Portugali: Kun mieheni sai työtarjouksen Rioon, se oli uusi mahdollisuus oppia. En kuitenkaan edes kuvitellut, että kielen opiskelu onnistuisi kahden pienen lapsen kanssa ennen muuttoa, joten päätin, että Obrigada on riittävä portugalin kielen taso muuttohetkellä. Ensimmäiset neljä kuukautta Riossa olivatkin varsin intensiivisiä. Uusi maa, jossa asiat toimivat brasilialaisella tehokkuudella ei tuskaa helpottanut. Olin äitiyslomalla, ja siinä missä mieheni lähti töihin puhumaan englantia, jäin minä kotiin selvittämään erilaisia asioita portugaliksi. Asunnossamme parveili erilaisia ihmisiä asentamassa milloin mitäkin. Heille piti kertoa mitä haluan. Olisin kertonut, jos olisin osannut. Mutta yleensä en osannut. Joten käsimerkit ja eleiden ja ilmeiden tulkintakyky sai harjoitusta. Motivaatiostani kertoo ehkä se, että opiskelimme portugalia opettajan johdolla kaksi kertaa kaksi tuntia viikossa seuraavat kuukaudet. Opin kielen noin neljässä kuukaudessa, ja viiden vuoden jälkeen Carioca -aksenttini oli huomattavan tukeva. Myöhemmin se on ollut ilonaihe portugalilaisille kollegoilleni, kuulemma hauskan kuuloinen.
Mitä opin? Oppiminen nopeutuu, jos vaihtoehtoja ei ole. Koska kielivaihtoehtoni olivat Riossa suomi, jota puhuin lasten kanssa ja portugali, jota piti puhua kaikkien muiden kanssa, opin huomattavan nopeasti.
Espanja: Myöhemmin muuttaessamme Miamiin, lähtökohdat kielen opiskelulle olivat paremmat. Portugalin ansioista ymmärsin ehkä 85% espanjankielisestä keskustelusta. Vaikka en varsinaisesti osannut puhua espanjaa, olin motivoitunut oppimaan. Opettelin siis verbitaivutusta opettajan johdolla ja päätin, että puhun vain espanjaa jos muut ovat espanjantaitoisia. Näin tein, huolimatta siitä, että tiimini jäsenet ajoittain turhautuivat keskustelun hitauteen. Satsaus kuitenkin kannatti: Uskon, että henkilökohtaisella tasolla tiimihenki ja erityisesti luottamus kasvoivat, kun suurin osa ihmisistä kommunikoi äidinkielellään.
Mitä opin? Kielten suhteen oppii oppimaan. Eli varsinkin minun tapauksessani, koska jouduin opiskelemaan latinalaisperäisiä kieliä, osasin jo espanjaa opiskellessani erottaa mitä kannattaa opiskella. Opettelin siis rakenteen, jota pystyin täydentämään tarvittaessa kysymällä sanoja englanniksi.
Edellä mainittujen kielten lisäksi puhun englantia, mutta sen opiskelusta minulla ei ole suurempia traumoja. huolimatta siitä, että asuimme muutaman vuoden Dallasissa, jossa ensimmäiset ”How are yo’ll” -toivotukset herättivät pientä hilpeyttä. Uskon kuitenkin, että englannin opiskelu on ollut työläämpi prosessi kuin tänä päivänä, opiskelinhan kieltä ennen kuin Internet ja sosiaalinen media olivat osa jokapäiväistä elämää.
Globaalin vuorovaikutuksen perusteet: Avoimuus, kuunteleminen ja tilanneherkkyys
Kielivalikoimani on siis karttunut vuosien varrella puolivahingossa, asuessani eri puolilla maailmaa. Kielitaito on sinänsä arvokasta: Jos, ja kun pystyy kommunikoimaan paikallisella kielellä, se auttaa muodostamaan luottamusta ja nopeuttaa ihmissuhteiden syntymistä. Kielen lisäksi on kuitenkin olennaista paitsi kuunnella mitä ihmiset sanovat, myös tulkita ilmeitä ja eleitä. Kommunikaatiosta 80% on ei-verbaalista. Koenkin, että eri kulttuurien kanssa työskennellessäni, elekielen tulkinta on auttanut kommunikoimaan sellaisissa tilanteissa, joissa en ole osannut paikallista kieltä.
Vuosien varrella, toimiessani globaalissa toimintaympäristössä, olen myös huomannut, että Lähi-Itä, Pohjois-Afrikka ja Aasia ovat minulle kulttuurillisesti haastavia ympäristöjä. Eleet ovat pienempiä ja ihmiset sulkeutuneempia, ja ehkä siksi kehonkielen tulkinta on vaikeampaa. Kasvojen ilmeet, eleet ja erityisesti kasvojen menettämisen pelko, vaikuttavat siihen, miten ihmiset käyttäytyvät ja kuinka vapaasti he itseään ilmaisevat. Erilaisissa ympäristöissä eläminen on kuitenkin opettavaista, ehkä tärkeintä kommunikoinnissa ja kulttuurien ymmärtämisessä ovat herkkyys ja tilannetaju. Niistä puhuu Erin Meyer kirjassaan ”The Culture Map”. Sen luettuani ymmärsin huomattavasti paremmin ranskalaisen esimieheni tapaa antaa palautetta ja kiinalaista tapaa nukkua silmät auki. Myös Amy Cuddyn kehonkielestä kertovat kirjat ovat mielenkiintoisia. Samalla kun pyrkii ymmärtämään toisia, voi myös miettiä miten oma kehonkieli vaikuttaa muihin.
Uskonkin, että avoimuus, aito kuunteleminen ja tilanneherkkyys ovat hyvän kommunikoinnin eväitä kielestä riippumatta. Ne auttavat paitsi navigoimaan erilaisissa organisaatioissa, erilaisten ihmisten kanssa, mutta myös toimimaan globaalissa toimintaympäristössä, jossa etninen tausta ja kulttuuri vaikuttavat siihen mitä ja miten ihmiset ilmaisevat itseään. Ehkä juuri siksi herkkyys ja empatia kannattavat, ainakin minun mielestäni. Ne ja hyvä kielitaito auttavat toimimaan ja johtamaan globaalissa toimintaympäristössä.
PS. Osa kulttuurillista sopeutumisesta ei ole kuitenkaan pysyvää. Bikineissä en enää taivu samaan kuin Riossa, kangasta on varmasti ainakin tuplasti enemmän. Enkä nykyisin välitä yhtään siitä, mitä mieltä Luisa ja muut brasilialaiset ystäväni ovat.