Vuoden 2026 ensimmäinen kvartaali on takana. Sen huippukohtana oli pitkää odotettu matka Intian Keralaan, josta lensimme Dohan kautta takaisin 2 päivää ennen Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäystä Iraniin. Vaikka sodasta ja sen mukanaan tuomasta ahdistuksesta puhuminen houkuttaakin, keskityn kuitenkin tässä kirjoituksessa kuvaamaan, mitä tapahtui kun aktiivinen, toimelias ja tavoitehakuinen ihminen keskittyy viikon ajan pelkkään palautumiseen. Se toivottavasti herättää ajatuksia muissakin kaltaisissani suorituskeskeisissä ihmisissä.

Duracell-pupu jolla on monta rautaa tulessa

Perheeni ja ystävieni puheet väitöstilaisuudessani syyskuussa kuvailivat aktiivista ja tavoitteellista duracell-pupua, jolla on aina monta rautaa tulessa. Myös rauhoittuminen tarkoittaa minulle tekemistä ja liikkumista: Aina voi lähteä crossfittiin tai pelaamaan padelia, tai lukea, kutoa tai vähintään siivota. Voidaankin sanoa, että pysähtyminen on minulle vaikeaa, ja paikallaan oleminen vielä vaikeampaa.

Kun sain ystäviltäni lahjaksi matkan Ayervediseen joogaretriittiin Intiaan ilahduin ja kauhistuin. Olen puhunut halustani päästä Intiaan jo vuosia, mutta lähteminen on jäänyt puheen tasolle. Viikko ilman virikkeitä on tuntunut pitkältä ajalta, kun saman ajan voisi käyttää johonkin hyödyllisempään. Lahja kuitenkin velvoitti toimimaan: Syyskuussa löimme päivät kalenteriin ja teimme matkajärjestelyt. Haaste oli heitetty. Pysähtyminen oli kalenterissa ja Intia odotti.

Ihmiskoe vai aito pysähtyminen?

Kun tarkastelin odotuksiani, huomasin suhtautuvani retriittiin kuin ihmiskokeeseen. Kun helmikuun lähtöpäivä läheni, alkoi mielessäni kaihertaa pelonsekaisia kysymyksiä: Heräsin keskellä yötä pohtimaan mm. sitä, miten mahdan pärjätä viikon ilman kahvia. Kävinkin varmuuden vuoksi ostamassa murukahvia mukaan – kaiken varalta. Samalla reissulla kävin hakemassa ripulilääkkeet apteekista, sillä kokemukseni mukaan kukaan ei selviä Intian reissusta ilman vatsatautia.

Lennolla Dohan kautta Keralan Kochiin kävin ystäväni Ullan kanssa keskustelua odotuksistani ja peloistani. Ulla ei ollut ensi kertaa Ayervedaa kyydissä, joten oli ihanaa, että hän suostui mukaan matkalle. Päätin noudattaa Ullan neuvoa ja suhtautua avoimesti siihen mitä tuleman pitää. Se osoittautui hyväksi suunnitelmaksi.

Aidosti palauttava ja ihana kokemus

Kun saavuimme Nattika Beach resorttiin meitä odotti kaunis vihreä maisema siisteine Bungalow:neen, rauhallinen hiekkaranta ja sininen meri. Saimme kukkaseppeleet kaulaan ja virkistävän hedelmämehulasin käteen. Majoittumisen jälkeen suuntasimme lääkärintarkastukseen ja saimme hoitosuunnitelman ja viikon ruokavaliosuositukset. Ehdimme lounaalle ja sen jälkeen rentouttavaan hierontaan. Kun heräsin ensimmäisenä varsinaisena retriittipäivänä yli 12 tunnin yöunien jälkeen, olo oli levännyt ja rento.

Päivät noudattelivat samaa kaavaa: Aamutoimiin kuului kielen puhdistus, hampaiden harjaus yrttitahnalla (se ei ollut kovinkaan pahaa), purskuttelu öljyllä ja kuppi lämmintä vettä ja teetä. Sen jälkeen ohjelmassa olivat meditaatio/jooga ja aamupala. Aamiaisen jälkeen nautimme kävelystä rannalla ja uinnista lämpimässä meressä. Lounaan jälkeen lepäsimme hetken. Sen jälkeen suuntasimme lääkärin konsultaatioon ja pariksi tunniksi Ayervedisiin hoitoihin. Niiden jälkeen olo oli rento ja väsynyt. Suihkun ja illallisen perään oli mukava vain lukea hetkinen ennen nukkumaanmenoa.

Ihmeekseni pärjäsin mainiosti ilman kahvia (olin unohtanut murukahvin kotiin), sokeria, lihaa ja alkoholia. Mitä viimeksi mainittuun tulee, lomalla otan tavan vuoksi usein lasin viiniä ruuan kanssa. Nyt sen korvasi lämmin yrttijuoma tai vesi. Mikään ei siis häirinnyt palautumista – ja se näkyi mitattavasti: Ouran uni- ja valmiuspisteet nousivat kohisten ja Garminin body battery näytti 100% koko viikon. Kokemus oli siis aidosti palauttava ja ihana. Selvisin vieläpä ilman vatsatautia.

Kyllä kannatti!

En muista koska olisin ”vain ollut” kokonaisen viikon. Se kuitenkin kannatti: Vaikka normiarki alkoikin heti kotiin palattuani, näkyy pidempi palautumisjakso esimerkiksi parempana unena. Olen myös herkempi tunnistamaan kehon rasitustiloja – nyt kun tiedän miltä rento ja palautunut keho oikeasti tuntuu. Toivonkin, että osaan pitää kiinni opitusta – vaikka aamukahviin palasinkin heti kun kotiin pääsin.

PS. Kiitos rakkaat ystäväni, jotka tiesitte mitä tarvitsen – vaikka en itse sitä ehkä halunnutkaan. Kun maailma rahoittuu, suuntaan ehdottomasti uudelleen Intiaan.