Kun Innovation House Finlandin hallitus istuu samaan pöytään, on asialistan lisäksi vaikeata olla käsittelemättä urheilua. Onhan joukossa itohimoinen lätkämies Mika Sulin, entinen pikaluistelija Ilkka Kaikuvuo ja masters painonnostaja, eli allekirjoittanut. Urheilussa ja liiketoiminnassa on paljon samaa: Molemmissa on loppujen lopuksi kysymys siitä miten luodaan huippuyksilöitä ja huipputiimejä. Tällä kertaa keskustelua ruokki myös kokouksen näyttämö: Olimme Vierumäellä, jossa suomalaisen urheiluvalmennuksen perinne näkyy ja kuuluu kaikkialla.

Virtahevoille kyytiä

Hallituksen kokouksen agendalla olivat kestoaiheet, yrityskulttuuri ja hyvinvointi, jotka ovat Innovation House Finlandin kaiken toiminnan ytimessä. Aamiaispöydässä keskustelu eksyi urheilun maailmaan, kun pohdimme taitoluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen tapausta, jota on ruodittu lehdistössä laajasti viime viikkojen aikana. Vauhtiin päästyämme käsittelimme asiaa monestakin kulmasta. Ei vähiten siksi, että uskomme kaikki siihen, että hyvinvointi on jokaisen oikeus ja sen edistäminen johdon velvollisuus. Halu tehdä hyvää ei onneksi ole kadonnut: Samaan aikaan penttiskohun kanssa painonnostoliitto ja monet kamppailulajit lähtivät mukaan ”valmentaa kuin nainen” -hankkeeseen, jonka tavoitteena on parantaa tasa-arvoisuutta ja lisätä monimuotoisuutta valmentajakentässä. Erittäin kannatettava hanke, jossa palloilulajit ovat näyttäneet esimerkkiä jo vuosien ajan.

Tapausta pohtiessamme tulimme siihen tulokseen, että usein yksittäinen henkilö nostetaan varoittavaksi esimerkiksi. Samalla unohdetaan sujuvasti arvokas vapaaehtoistyö, johon monen urheiluseuran toiminta ja erityisesti nuorisotyö nojaa. Lajista riippumatta, suurin osa valmentajista tekee arvokasta työtä ilman palkkaa tai pienellä korvauksella. Puhumattakaan siitä, että ilman innostuneita isiä ja äitejä moni juniorijoukkue ei pyörisi lainkaan. Olimme yhtä mieltä siitä, että ylilyönteihin pitäisi puuttua välittömästi, olipa kysymyksessä urheiluseura, työyhteisö tai parisuhde. Valitettavasti monet kiusaamis- ja alistamistapaukset jäävät huomaamatta tai tulevat pinnalle kun vahinko on jo tapahtunut. Mitä työyhteisöihin tulee, tuntuu siltä, että puuttumisen kynnys on korkea. Kun odotetaan, että ”joku” tekee jotakin, poltetaan loppuun monta hyvää tekijää ja samalla tuhotaan koko yhteisön yhdessä tekemisen kulttuuri. Olohuoneessa tai kokoushuoneessa majaileva virtahepo kun harvoin jää huomaamatta.

Suunnitteluhorisontti: Olympiadin mittainen matka

Kulttuurin lisäksi agendallemme oli kasvutavoitteiden asettaminen. Maailma muuttuu nopeasti, eikä tulevaisuuden ennustaminen ei ole helppoa. Mutta se on se kuitenkin hyödyllistä. Jokaisessa liiketoiminnassa on omat syklinsä. Pohtiessamme sitä, miten pitkälle tulevaisuuteen meidän kannattaa katsoa päädyimme siihen, että Innovation House Finlandin tapauksessa olympiadi on sopiva aikajänne. Siihen sitouduimme kaikki.

Vaikka liiketoimintaa harvoin rakennetaan exeleiden varaan numeeriset tavoitteet ohjaavat ajattelua, ja auttavat ymmärtämään liiketoimintamalleja ja niiden ajureita. Strategikkona uskon, että niitä(kin) tarvitaan. Johtajana olen kuitenkin sitä mieltä, että ihmiset tekevät tuloksen. Siksi asioista ei pidä tehdä liian vaikeita. Jokaiselle pitää löytää ”juuri sopiva” rooli ja räätälöidä tavoitteet tekijän mukaan. Kun osaaminen ja tavoitteet kohtaavat sopivassa suhteessa, ja organisaation kulttuuri on positiivinen tapahtuu taikoja. Välittämistä on myös se, että jos tavoitteiden saavuttaminen tuntuu olevan kaukana, niistä keskustellaan. Joko vaihdetaan tekijöitä tai muokataan tavoitteita. Tavoitteiden saavuttaminen on tärkeää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Organisaatiokulttuuri ja diversiteetti

Torstai-iltapäivänä ehdin Vierumäeltä takaisin Helsinkiin juuri sopivasti Board Professionals -verkoston ja PWC:n tilaisuuteen jossa agendalla olivat organisaatiokulttuuri ja diversiteetti. Välittävän yrityskulttuurin tutkimuksemme näkökulmasta oli mielenkiintoista tarkastella sitä mistä puhuttiin ja toisaalta mistä ei puhuttu.

• Mistä puhuttiin? Diversiteetti on asiana tärkeä, ja monimuotoisuus nostettiin esille tärkeänä asiana: Olipa kysymyksessä sukupuoli, kansalaisuus tai vaikkapa ikä, on arvokasta rakentaa työyhteisöjä, joissa on monenlaisia ihmisiä. Diversiteetti ja positiivnen yrityskulttuuri, jota käsiteltiin laajemminkin, ovat innovaation ja kannattavuuden moottoreita.
• Mistä ei puhuttu? Monimuotoisuuden johtaminen ja erilaisuuden hyväksyminen – ja niiden vaikeus ovat asioita, jotka tulevat eteen jokapäiväisessä elämässä. Vaikka diversiteetti on monelle yritykselle asia, jota pyritään edistämään, on konkreettisia työkaluja vähän. Kuitenkin juuri niitä tämän johtajat ja työntekijät tarvitsevat. Ei vähiten siksi, että toimimme ekosysteemeissä, joissa huippuosaajat eivät välttämättä ole muodollisesti yhden yrityksen palkkalistoilla. Ekosysteemien johtaminen on kuitenkin yrityskulttuurin tutkimuksessa vähäistä. Se on onneksi kuitenkin muuttumassa.

Kokonaisuutena tilaisuus oli erinomainen. PWC:n Paolo Morley-Fletcher kertoi esimerkkien valossa onnistuneista kulttuuritransformaatioista. Pääomasijoittajien Pia Santavirta ja Bocapin Julianna Borsos energisoivat esimerkeillä rahan maailmasta. Kulttuurin muutoksesta kertoi myös Keskon vastuullisuusjohtaja ja johtoryhmän jäsen Matti Miettinen. Kun paikalla oli lisäksi salin täydeltä naisenergiaa, tunnelma oli positiivinen ja keskustelu aktiivista. Oli ilo ja kunnia olla mukana.

Sanoista tekoihin

Otsikkoa mukaellen ei ne suuret sanat, vaan ne pienet teot. Ne pätevät niin johtamiseen kuin tekemiseen yleensä. Omalta osaltani olen myös siirtynyt sanoista tekoihin. Välittävän yrityskulttuurin tutkimuksen tiimoilta vuosi on alkanut mielenkiintoisissa merkeissä. Ensimmäiset akateemiset paperit on kirjoitettu, ja niiden osalta on jännittävää nähdä miten ne etenevät julkaisuseulassa. Olen myös aktivoitunut toimimaan osana tiedeyhteisöä, työpöydälläni on useampikin paperi, jotka odottavat vertaisarviointia. Pieniä tekoja, mutta kaikki vievät sekä tutkimustamme, että tutkijaa eteenpäin.

Mitä kokonaisuuteen tulee, olemme myös aloittaneet kirjaprojektimme. Pidimme ensimmäisen kirjoitusretriittimme pari viikkoa sitten. Sen tuloksena syntyi sisällysluettelo ja unelmakartta. Tämän viikonlopun saldona on muutama sivu kirjoitettua tekstiä, ja aito kirjoitusangsti. Uskon kuitenkin, että harva asia etenee ilman pieniä tekoja. Muutama sivu tekstiä on varmaankin hyvä alku: Sanojen paperille saaminen on teko sekin!