Ihminen on mukavuuteen taipuvainen eläin. Pidämme rutiineista, ja olemme tapojemme orjia. Usein on helpompaa pitäytyä tutuissa toimintamalleissa ja tavoissa, kuin aktiivisesti etsiä muutosta. Tiedämme kuitenkin, että uudistumisen ja innovaation siemen löytyy todennäköisimmin muutoksesta ja sen tuomasta epämukavuudesta kuin siitä, että teemme asiat samalla tavalla viikosta tai kuukaudesta toiseen. Muutos vaatii uskallusta ja halua ottaa ensimmäinen askel epämukavuusalueelle.
Viime viikkoina olen pohtinut epämukavuutta harrastukseni kautta: Maanantaina päättyneen viiden viikon CrossFit Open -kisarupeaman aikana kävin epämukavuusalueella monta kertaa – ja opin matkan varrella uusia asioita itsestäni. Vaikka opit eivät ehkä ole suoraan rinnastettavissa liiketoiminnan kehittämiseen, yhtäläisyyksiäkin löytyy. Mutta minkälaisia, pohtii alter-egoni Innovaatiotohtori.
Minä ja puoli miljoonaa muuta
Helmi-maaliskuussa käyty CrossFit Open on maailman suurin urheilukilpailu. Se perustuu yhteisöllisyyteen: Lajit suoritetaan tuhansilla saleilla ympäri maailmaa, ja tuloksia seurataan online -palvelussa. Liiketoimintamalli on tehokas: Jokainen noin puolesta miljoonasta osallistujasta maksaa osallistumisesta 20$. Omalta osaltani olen kuitenkin sitä mieltä, että sain rahalleni vastiketta – opin viiden viikon aikana paljon itsestäni, ja vähän innovaatiostakin.
CrossFit Open oli minulle, keski-ikäiselle harrastelijaurheilijalle, epämukavuuden maksimointia: En ole erityisen vahva, enkä nopeakaan, ja viime kuukausina stressi on vienyt parhaan terän kaikesta. Myös voimistelijana tekemisessäni on parantamisen varaa. Siitä viis. Olin mukana ja kuten alla olevista kuvista voi päätellä tekeminen oli paitsi hauskaa myös osin tuskaista.

Epämukavuutta koko rahalla
Viiden viikon kisarupeaman aikana epämukavuuden syvin olemus paljastui raadollisesti. Se toi mukanaan turhaumia, mutta myös onnistumisen elämyksiä, oman ja muiden suoritusten kautta. Tunteet vaihtelivat viikko viikolta jotenkin seuraavasti:
- Viikko 1 – perustekemistä. Ensimmäinen laji oli 20 minuuttia perus-CrossFittiä – ei vaikeita liikkeitä, vaan perustekemistä, jossa epämukavuus hiipii kaveriksi vasta ajan kuluessa ja toistomäärien kasvaessa. Viikon tunnetila oli helpotus: Peli oli auki ja sijoitus ikäisteni Suomen tilastossa 11.
- Viikko 2 – taktikointia. Toinen laji oli kaksiosainen haponsieto- ja maksimivoimatreeni, joka haastoi taktikoimaan. Päädyin hakemaan tasaista tahtia ensimmäisen osan kyykyissä ja yleisliikkeissä, ja sainkin itselleni hyvän tuloksen kakkososan rinnallevedossa. Viikon tunnetila: Tyytyväisyys siitä, että ennalta suunniteltu taktiikka toimi. Sijoitukset lajin ykkösosassa 10 ja kakkososassa 5.
- Viikko 3 – teen sen minkä pystyn. Kolmannessa lajissa päästiin heikkouksien pariin, ja alusta asti oli selvää, että suoritukseni tulee olemaan lyhyt. Taktiikkana siis suorittaa ensimmäiset osat niin nopeasti kuin mahdollista ja kiriä kilpasiskojen ohi väliajoissa. Sijoitus 5. Viikon tunnetila: Toivo – minulle jäi lähes 10 minuuttia harjoitella voimistelua, ja sen aikana päätin, että tämän vielä opin.
- Viikko 4 – tästä ei tule mitään. Neljännessä lajissa mentiin vielä tukevammin epämukavuusalueelle. Oikea olkapääni leikattiin 2016 joulukuussa ja sen jälkeen en ole liiemmin käsinseisontapunnerruksia harjoitellut. Viikonloppu kuluikin harjoitellessa, ja maanantaina sain kanssatreenaajien vimmatun kannustuksen voimaannuttamana ensimmäiset kaksi hyväksyttyä toistoa. Viikon tunnetila: Yllätys itsensä ylittämisestä, jonka seurauksena sijoitus oli hyvä 12.
- Viikko 5 – uusi yritys. Viides laji oli sykejumpppa, jossa maksimoin epämukavuutta tekemällä suorituksen kaksi kertaa. Se kannatti, toisella kerralla toistomäärä nousi 66:sta 87:n. Viikon tunnetila: Ylpeys huikeasta parannuksesta toisella yrityksellä, jonka tuloksena olin lajin 3.
Kannattiko osallistuminen? Ehdottomasti. Yhteistuloksissa pääsin ikäluokassani Suomen kymmenen parhaan joukkoon (olin sijalla 6), eli Open sujui oletettua paremmin. Mutta mitä opimme innovaation näkökulmasta?
Viisi lajia, viisi innovaattorin peukalosääntöä
Viiden viikon aikana tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. Ennen jokaista suoritusta jännitti ja kauhistutti. Suorituksen aikana kun syke oli korkealla ja keuhkot huusivat hoosiannaa teki mieli lopettaa. Suoritusten jälkeen päällimmäisenä oli helpotus. Laji tuli tehtyä. Opinko jotakin itsestäni ja epämukavuudesta? Ehdottomasti. Mutta opin myös, että jaksan enemmän kuin luulenkaan.
Analysoituani suorituksiani, tulin siihen tulokseen, että tämän vuoden CrossFit Open opetti minulle muutamia asioita, jotka myös innovaattoreiden kannattaa muistaa:
- Perusta kuntoon: Perustekeminen (laji 1) on tärkeää, sillä voitetaan asiakkaita, kehitetään ratkaisuja ja toimintaa. Ilman sitä, innovaatiot jäävät ideoiksi.
- Sopiva kehitysnopeus: Perustekeminen ei yksin riitä, myös tekemisen tahti on tärkeä. Joskus on tarkoituksella hidastettava ennen suurempaa ponnistusta (laji 2, osat a ja b).
- Kaikkea ei voi saada vaikka kuinka yrittää: Jos huomaa, että oma suorituskyky ei riitä, kannattaa tehdä ne asiat mitkä osaa niin hyvin kuin mahdollista (laji 3). Epäonnistumisia kannattaa myös analysoida, ne auttavat kehittämään toimintaa jatkossa.
- Mahdoton on mahdollista: Vaikka joku asia tuntuisi mahdottomalta, on onnistuminen kuitenkin mahdollista, jos yrittää tarpeeksi ja ympäröi itsensä kannustavilla ihmisillä (laji 4). Koska kuitenkin ”mahdottomien asioiden” saavuttamistodennäköisyys on pieni, kannattaa yritykset valita tarkasti.
- Uudelleen yrittäminen kannattaa: Harva tuote tai ratkaisu menee ensimmäisellä kerralla oikein. Kannattaa siis yrittää uudelleen (laji 5).
CrossFit Openin aikana huomasin jälleen kerran kuinka tärkeää positiivinen asenne on. Teimme CrossFit 8000:ssa kisasuorituksia lauantaisin koko jäsenistön voimin. Viikkojen aikana nähtiin monia itsensä ylittämisiä ja onnistumisen hetkiä. Muiden suoritukset nostivat omaa halua menestyä. Ehkä siksi ideoiden ja innovaatioiden mittari on usein tiimi – onnistumisen edellytykset paranevat jos onnistuu keräämään ympärilleen positiivisesti ajattelevia ihmisiä jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon eivätkä lannistu ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Yhdessä epämukavuus on vähemmän epämukavaa.
PS. Jos CrossFit kiinnostaa enemmänkin, lisää tietoa löytyy aikaisemmasta artikkelistani Innovaatio asuu Salilla(kin)