Viime viikolla minulla oli ilo ja kunnia puhua Business Sports Club Finlandin seminaarissa Kisakalliossa. Lavalla olivat lisäkseni HighPeakin Sami Eljaala, hiljattain eläköitynyt huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä ja Sportspotin perustaja, koripalloilija Juho Nenonen. Samin aiheena oli rohkeus, jolla High Peak päätyi pyörittämään World Rally Circuit oheistuotteiden myyntiä, Hanna-Maria puhui huippu-urheilijalta vaadittavista henkisistä ominaisuuksista ja Juho elämystaloudesta. Olin siis kovassa seurassa.

Olen äiti, vaimo, johtaja ja harrastelijaurheilija. Minä ja monet muut tuttavapiirini tietotyöläiset ovat jatkuvan paineen alla – työ imee mennessään ja aikaa on rajallisesti. Itseäni ja muita kaltaisiani tarkkailtuani, ja burnoutin partaalla käytyäni olen etsinyt vastausta seuraavaan kysymykseen: Miksi näyttää siltä, että voimme huonosti vaikka dataa hyvinvoinnin tueksi on paljon? Sitä pohdin myös esityksessäni, jonka pääkohdat seuraavassa.

Citius, altius, fortius – ja romahdus

Olen viime vuodet ollut määrätietoisesti harjoitteleva harrastelijaurhelija joka tekee vaativaa työtä ja matkustaa ympäri maailmaa. Olen saavuttanut asioita, joita en koskaan uskonut saavuttavani: Vaikka en kestävyysurheilija olekaan, olen kaksinkertainen Ironman (Kalmar 2013, Kööpenhamina 2014). Jonkinmoiseksi saavutukseksi luettakoon myös pyöräily Team Rynkebyn kanssa Pariisiin kesällä 2015. Viime vuosina olen löytänyt uuden lajin: Olen harjoitellut painonnostoa enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti vuodesta 2014, ja kerännyt kisamenestystä Masters SM-kisoista (kultaa 2015, 2016, 2017). Kaapista löytyy myös lajin Masters MM-hopea (2015) ja EM-pronssi (2017).

Viime vuosien urheilu on ollut kuitenkin varsin rikkonaista: Takareiden repeämä korjattiin leikkauksella lokakuussa 2015, vasen kämmenluuni murtui kesäkuussa 2016 ja oikea olkapääni operoitiin joulukuussa 2016. Näin jälkikäteen uskon, että kroppani yritti kertoa minulle jotain, mutta minulla oli liian kiire kuunnellakseni sen viestejä. Olenhan paitsi urheilija, myös äiti, vaimo ja johtaja, ja aikaa on kuitenkin vuorokaudessa vain 24 tuntia.

Ympäristö & Yksilö: Mahdoton vai mahdollinen yhtälö?

Vuodenvaihteessa löysin itseni tavoitteelliselle ihmiselle poikkeuksellisesta tilasta: Flunssa painoi päälle ja esti harjoittelun – ja pakotti miettimään elämää, sen laatua ja tulevaisuutta. Päällimmäisenä oli ajatus siitä, että näin ei voi jatkua. Olin ihan loppu. Analysoituani burnoutin syitä, olen tullut siihen tulokseen, että kysymys ei ole itsensä johtamisesta tai sen puutteesta, vaan ympäristön ja yksilön välisestä suhteesta. Vaikka kuinka yritin pyristellä vastaan ”tutkijaminäni” puski pintaan. Mietinnän tuloksena määrittelin kokemani haasteen seuraavasti:

Yrityksen tarkoitus (missio) ja arvot ovat monelle tärkeitä asioita työpaikan valinnassa. Niistä johdetut visio ja strategia luovat raamit joiden puitteissa yritys toimii. Optimitilanteessa yksilön arvot kohtaavat yrityksen vastaavat ja motivaatio rakentuu työn merkityksellisyyden kautta. Päivittäinen tekeminen on sidoksissa yrityksen johtamisrakenteisiin ja roolimalleihin, ja johtamisjärjestelmä määrittelee suuntaviivat ajankäytölle. Peukalosääntö lienee se, että mitä suurempi yritys, sitä enemmän aikaa sisäiseen koordinaatioon kuluu. Kun pohditaan jaksamista ja hyvinvointia, uskon, että yrityksen perusta ja rakenne vaikuttavat yksilön jaksamiseen ehkä enemmän kuin työhyvinvointiohjelmat? Niiden päälle rakentuvat yksilön luottamus yritykseen ja hyvinvointi, asiat jotka ovat ihmisen itsensä hallinnassa ja johdettavissa. Uskonkin, että tulevaisuudessa menestyksekkäitä ovat ne yritykset jotka rakentavat ”välittämisen” sisään yrityskulttuuriin ja luovat edellytykset luottamukselle ja menestyksekkäälle itsensä johtamiselle.

Kuvassa on edellä mainittujen lisäksi kaksi isompaa asiaa jotka vaikuttavat tämän päivän työelämään. Vaikka yritykset ovat ottaneet käyttöön etätyöt mahdollistavaa teknologiaa, ei johtaminen usein ole muuttunut. Etätyö ja hajautetut tiimit voivat toimia vain luottamuksen ilmapiirissä. Samoin toimivat monimuotoiset toimistot: Jos vain tilat uudistuvat ei edistystä tapahdu. Uskonkin, että tulevaisuuden ”välittävä” yrityskulttuuri rakentuu kuvan palikoista. Ja se millaiseksi kulttuuri muodostuu vaikuttaa varmasti yrityksen työnantajamielikuvaan ja brändiin.

Luulo ei ole tiedon väärti: Tutkimusaineiston jäljillä

Koska ”välittävän” yrityskulttuurin tutkimus perustuu vain omakohtaisiin kokemuksiini, ei se täytä tieteellisen tutkimuksen laatu- ja luotettavuusvaatimuksia – vielä. Juteltuani Hankenin brändigurun, professori Kirsti Lindberg-Revon kanssa, tulimme siihen tulokseen, että aihe on tutkimuksen arvoinen. Tavoitteenamme on löytää tutkimukseen muutama yritys, joka olisi kiinnostunut aiheesta. Jos kiinnostuksesi heräsi, otathan yhteyttä, niin jatketaan keskustelua.