Tervetuloa Loma

24.6.2018

Juhannus ja joulu ovat suomalaisille tärkeitä juhlia. Monella työpaikalla maailma tuntuu valmistuvan kaksi kertaa vuodessa, ja tekemisen tahti kiihtyy entisestään ennen kuin me suomalaiset rauhoitumme kesäloman tai vuodenvaihteen pyhien viettoon. Siinä missä joulun perinteet ovat kansainvälistyneet, juhannuksen joukkopako tuhansien järvien rantojen mökeille on uniikkia suomalaista kansanperinnettä. Ja ehdottomasti vaalimisen arvoista sellaista. Vaikka loma ei varsinaisesti ihan vielä juhannukselta alkaisikaan, on muutaman päivän irrottautuminen arjesta monelle laskeutuminen lomatunnelmaan – sen voimalla jaksaa pakertaa viimeiset viikot ennen varsinaisen kesäloman alkua.

Perinteet kunniaan

Asuessamme ulkomailla juhannus oli viikonloppu muiden joukossa. Dallasissa suomalaisyhteisöstä löytyi soittotaitoisia ja juhannusjuhlissa päästiin perinteiseen tunnelmaan uima-altaan reunalla Säkkijärven polkan raikuessa. Brasiliassa Festa do Sao Joao tai Festa Junina, eli keskitalven juhla li hyvin erilainen, juhlittiinhan talven kylmintä päivää heinähatut päässä. Keniassa ja Miamissa suomalaisyhteisö oli väljempi, joten juhannusta ei juurikaan juhlittu.

Muutettuamme Suomeen olemme viettäneet juhannusta perinteisissä merkeissä: Aattomme kuluu perheen ja ystävien kanssa, missä muualla kuin järven rannalla Lohjansaaressa. Juhannuspäivänä olemme tyypillisesti siirtyneet omalle mökille Hankoon rauhoittumaan. Meille kuten monelle muullekin suomalaiselle juhannus on tärkeä rituaali, yleensä viimeistään silloin avaamme mökkikauden ja virittäydymme kesätunnelmaan.

Juhannus on mahdollisuuksia täynnä

Urheilullisessa perheessämme monipistejuhannus on antanut mahdollisuuden siirtymien optimointiin eri kulkuneuvoilla. Vuosien varrella olemme taittaneet matkaa auton lisäksi, myös pyörällä ja juosten. Vuosien triathlonharrastuksen siivittämänä jaoimme aikaisempina vuosina ”pyöräily- ja juoksuoikeudet” mieheni kanssa. Tyypillisesti toinen meistä pyöräili 75 km matkan Espoosta Lohjansaareen tai vähintään juoksi sopivanpituisen pätkän loppumatkasta. Myös Lohjansaari-Hanko väli on taittunut pyöräillen useampia kertoja, samoin Hanko-Espoo juhannussunnuntain paluuliikenteen seassa. Erityisesti mieleeni on painunut juhannus 2015, jolloin juhannuspäivän sää oli suurinpiirtein samanlainen kuin tämän vuoden juhannusaatto. Siitä huolimatta poljin Lohjansaaresta Hankoon hypotermian uhallakin – ja kylmän oluen sijasta palkitsin itseni rommitotilla perille päästyäni.

Tänä vuonna sen enempää mieheni kuin minäkään emme ole ilmoittautuneet triathlon-, pyöräily- tai juoksutapahtumiin, joten harvinaista kyllä menimme koko perhe yhdessä autolla. Huono sää ei siis tuntunut ollenkaan huonolle, varsinkaan kun sitä seuraili mökkisaunan lämmöstä.

Tervetullut tauko rutiineista

Vaikka juhannus ei ole kuin ”pitkä viikonloppu” on se minulle tärkeä tapahtuma. Maisemanvaihdos toimii tehokkaana stressin laukaisijana. Nyt juhannuksena ehdimme laittaa kesäkotia kuntoon talven jäljiltä – ja jostain syystä puuhastelu arkisten askareiden parissa on kesäkodissa rentouttavampaa kuin kotona. Nyt kun sängyissä on puhtaat lakanat, kaapit ovat järjestyksessä ja pölyt on pyyhitty, voi kesäloma alkaa toden teolla. Kesäkoti on valmis lomaan, ja minäkin kohta.´

Tutkimusten mukaan kesäloma on monelle tervetullut tauko työelämästä, aito mahdollisuus päästää irti stressistä ja antaa aivojen levätä. Toisaalta, kesälomaan liittyy monella myös suorittamista – urheilutapahtumat, festarit ja sukuloinnit tuppaavat aiheuttamaan paineita. Ystäviäkin pitäisi nähdä.

Vaikka olen varsin suorituskeskeinen, olen viime vuosina oppinut hidastamaan tahtia. Enää en pakkaa lomaa täyteen tavoitteellisia urheilusuorituksia tai kunnianhimoisia remonttiprojekteja. Olen oppinut keskittymään olennaiseen: Tekemään asioita, joista nautin. Käytännössä se tarkoittaa sopivasti urheilua, sopivasti omaa aikaa ja sopivasti yhdessäoloa suvun ja ystävien kanssa.

Täydellisen kesälomapäivän salaisuus

Parasta lomassa on se, että emme tyypillisesti tee aikatauluja, vaan elämme spontaanisti. Täydellinen kesälomapäivä menee minusta jotenkin näin: Aamuherätys ilman herätyskelloa, rauhallinen kävely koirien kanssa ja aamukahvit verannalla. Aamupäivällä harrastamme usein urheilua ja lounaan jälkeen orientoidumme päivällisen suunnitteluun ja itse päivälliseen perheen tai ystävien kanssa. Päivään saa tyypillisesti nivottua myös lukemista, käsitöitä tai vaikkapa pientä pintaremppaa tai visiitin kesäfestareille, jos oikein yrittää. Mutta tämä on siis minun käsitykseni, jos sinusta lomaan kuuluu jotain ihan muuta, tee sitä. Pääasia, että nautit siitä mitä teet ja keskityt olennaiseen, eli lepoon ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Tervetuloa loma, olen valmis – satoi tai paistoi!

Uusimmat

blogit ja podit

Kummituksia ja kummittelua #ghosting

Kummituksia ja kummittelua #ghosting

Viime viikolla kirjoittelin yhteistyöstä ja sen merkityksestä. Pyhäinpäivän kunniaksi, nostan esille teeman, joka on ajankohtainen paitsi online treffipalveluiden tiimoilta, myös rekrytoinnissa ja yhteistyön rakentamisessa - eli ghostauksen. Oletko koskaan ollut...

Strategia: Sota ja/vai rauha?

Strategia: Sota ja/vai rauha?

Tapasimme tänä aamuna hyvän ystäväni Ullan kanssa Allas Sea Poolilla klo 6:45. Vaihdoimme kuulumiset ja suuntasimme saunan ja kylmäuinnin virkistäminä Kauppahalliin aamiaiselle heti sen auettua. Puuron ja kahvikupin ääressä keskustelu soljui kuin itsestään meille...

Tekemistä vaille valmis

Tekemistä vaille valmis

Olipahan viikonloppu! Kun katsoin Ouraa maanantaiaamuna, se ihmetteli miksi leposykkeeni on korkealla. Ja niin toki minäkin, sillä viikonloppuni oli monella tapaa poikkeuksellinen. Tyypillinen viikonloppuni nimittäin pitää sisällään sopivasti liikuntaa, hyvää ruokaa...

Strategiaa (teko)älyllä ja ilman

Strategiaa (teko)älyllä ja ilman

Keskustelu tekoälystä käy kuumana. Esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkeli peräänkuuluttaa strategista uudistumista ja kyvykkyyksien kehittämistä ja moittii suomalaisia yrityksiä ja yritysjohtoa hitaudesta. Samassa hengessä Johdon Agendalla -blogi toteaa, että...

Syökö budjetointi strategian aamupalaksi?

Syökö budjetointi strategian aamupalaksi?

Peter Druckerin viisaus "kulttuuri syö strategian aamupalaksi" on monelle tuttu. Kulttuurilla tarkoitamme väljästi tapaa toimia ja usein se heijastaa organisaation kykyä muuttua ja innovoida. Kulttuuri vaikuttaa moneen, mutta onko kuitenkin niin, että "rahalla saa ja...