Tekemällä tulee tulosta

19.5.2019

Tekemällä tulee tulosta

19.5.2019

Blogin kirjoittaminen on prosessi. Joskus aihe valikoituu kuin itsestään viikon tapahtumien ja kokemusten perusteella. Joskus, niin kuin tänään, kirjoittaminen vaatii ajatusten valikointia ja suodatusta, ja ennen kaikkea luovia taukoja. Tänään blogin kirjoittamiseen kului koko päivä. Sen kuluessa mm. nautin raikkaasta meri-ilmasta, ajoin Hangosta Espooseen, siivosin vimmatusti ja kävin lenkillä. Lopputulemana on ajatusten ketju, joka kytkee yhteen viime kuukausien projektin oivalluksia, lukemista ja kuuntelemista. Eli vaikka blogin kirjoitus oli tänään työn ja tuskan takana, on se kuitenkin ainakin minun näkökulmastani erittäin hyvin käytettyä aikaa.

Merkitys hukassa?

Aloitin aamun koiralenkillä aurinkoisessa Hangossa. Raikkaan meri-ilman ja kahvin voimalla aloitin sähköpostin siivoussulkeiset. Sähköpostin siivous kuitenkin unohtui, kun jäin lukemaan Harvard Business Review:n tutkimusta, jonka mukaan vain 16% työntekijöistä on sitoutuneita työhönsä. Eli toisinpäin – 84%:lla on varaa parantaa. Koska sitoutuminen liitetään artikkelissa vahvasti tehokkuuteen ja työn tuottavuuteen, on sen lisääminen merkittävä mahdollisuus, jota meillä ei ole varaa jättää käyttämättä?

Jäin kiinni artikkeliin, koska se liittyy suoraan ”Caring Corporate Culture” tutkimushankkeeseemme, joka etenee vauhdilla. Siinä olemme lähteneet liikkeelle oletuksesta, että ”välittävän yrityskulttuurin” rakentaminen kannattaa, koska sitoutuneet työntekijät ja tiimit ovat tuottavampia ja tehokkaampia. Myös alustavien tutkimustulosten valossa merkityksellisyyden kokemus on erittäin tärkeä keino sitoutumisen lisäämiseen.

Arvot ja asiakas

Jatkoin pohdintojani ajomatkalla Hangosta Espooseen, ja yritin jatkaa blogin kirjoittamista sen jälkeen. Koska tekstiä ei syntynyt ryhdyin siivoamaan. Siivottuani yritin uudelleen. Ajatukseni olivat edelleen hajanaisia eikä kirjoitus sujunut. Lähdin siis lenkille auringonpaisteeseen. Juostessani kuuntelen yleensä podcasteja, ja niin tälläkin kertaa. Sattumalta luureihin valikoitui tänään SalesForcen Tiffany Bovan asiakaskokemukseen keskittyvä podcast, jossa teemana oli yrityskulttuuri.

Jaksossa haastateltiin SouthWest Airlines:n entistä HR-johtajaa Ginger Hardagea, joka korosti ”palvelevan johtamisen” kulttuurin tärkeyttä. Pähkinänkuoressa ”palveleva johtaminen” tarkoittaa kahta asiaa:

  1. Selkeää tavoitteiden asettamista, joka mahdollistaa työn tekemisen hyvin organisaation kaikilla tasoilla.
  2. Arvojen tuomista käytäntöön KAIKKIEN työntekijöiden toimesta JOKA päivä. Johtajan tehtävän ytimessä on olla esimerkki, ja toisaalta puuttua arvojen vastaiseen käyttäytymiseen.

Palveleva johtaminen ei siis tarkoita pelihuoneita ja gourmet -kahvia, vaan näkyy tekemisen tasolla. Olemme välittävän yrityskulttuurin tutkimuksessa samalla linjalla. Välittäminen ei siis tarkoita päänsilitystä, vaan sitä, että luodaan avoin luottamuksen kulttuuri jossa työkaverista välittäminen tarkoittaa tavoitteiden kirkastamista, onnistumisten ja epäonnistumisten tunnistamista, virheistä oppimista ja määrätietoista pyrkimystä kestävään liiketoiminnan kehitykseen. Uskomme myös, SouthWest:n esimerkin mukaisesti, että yrityksen menestys voi olla kestävällä pohjalla vain silloin, kun asiakas on tekemisen keskiössä.

Innolla eteenpäin

Lenkiltä tultuani en vieläkään päässyt kirjoitusmoodiin. Laitoin pyykit koneeseen ja lakkasin kynnet. Puhuin puhelimessa ystäväni kanssa, ja tovin toisen ystäväni kanssa, joka piipahti koirineen kylään. Laitoin ruokaa. Söin. Ilmeisesti verensokerin nousu sai viimeinkin sanat rullaamaan, ja tekstiä alkoi syntyä. Tai sitten sijaistekeminen ja päivä alkoivat loppua.

Aamulla lukemastani HBR:n artikkelista jäi päällimmäiseksi tunne, että olemme oikealla asialla. Päivän kuluessa reflektoin sitä viime kuun projekteja vasten. Huomasin, että ensimmäisessä tutkimukseen liittyvässä projektissamme olemme luoneet tutkimusaineiston perusteella konkreettisia työkaluja, jotka voivat auttaa sitoutumishaasteen ratkaisemisessa. Selkeä strategia ja arvot, jotka toteutuvat kaikessa tekemisessä joka päivä, olivat työn alla huhtikuussa Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirissä. Kuukauden projektin tuloksena syntyi neljä strategiapilaria, niille selkeät tavoitteet, mittarit ja vastuuhenkilöt.

Lenkillä kuuntelemani podcast herätti sekin ajatuksia ko. projektiin liittyen. Vaikka sairaala on hyvin erilainen työyhteisö kuin lentoyhtiö, samankaltaisuuksiakin löytyy. Työstimme johtamisen hyveitä yhdessä sairaanhoitopiirin johtoryhmän kanssa ja liitimme niihin käytännön toimenpiteitä, joihin kaikki sitoutuivat. Olemme siis osaltamme auttaneet Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiiriä kohti asiakaskeskeistä palvelevaa johtamista. Mielenkiintoista nähdä miten tekeminen jatkuu, sillä lisääkin on suunnitteilla.

Päivän opit: Tekemällä tulee tulosta

Tämän blogitekstin kirjoittaminen on siis ollut pitkä prosessi. Päivän mittaan olen yrittänyt perustella itselleni, että ei kukaan oikeasti vaadi minua kirjoittamaan mitään. Keskeneräiset ajatukset ovat kuitenkin hiukan vaivanneet, ja olenkin nyt päivän päätteeksi oikein tyytyväinen itseeni: Jaksoin kuin jaksoinkin jäsennellä lukemaani ja kuulemaani – ja löysin loppujen lopuksi tavan, jolla ne liittyvät loogisesti yhteen. Kuten monta kertaa aikaisemminkin, opin siis sen, että joskus asiat syntyvät inspiraation vallassa helposti – ja silloin kun näin ei ole kannattaa nähdä vaivaa ja tehdä työtä. Vain tekemällä tulee tulosta!

Uusimmat

blogit ja podit

Kummituksia ja kummittelua #ghosting

Kummituksia ja kummittelua #ghosting

Viime viikolla kirjoittelin yhteistyöstä ja sen merkityksestä. Pyhäinpäivän kunniaksi, nostan esille teeman, joka on ajankohtainen paitsi online treffipalveluiden tiimoilta, myös rekrytoinnissa ja yhteistyön rakentamisessa - eli ghostauksen. Oletko koskaan ollut...

Strategia: Sota ja/vai rauha?

Strategia: Sota ja/vai rauha?

Tapasimme tänä aamuna hyvän ystäväni Ullan kanssa Allas Sea Poolilla klo 6:45. Vaihdoimme kuulumiset ja suuntasimme saunan ja kylmäuinnin virkistäminä Kauppahalliin aamiaiselle heti sen auettua. Puuron ja kahvikupin ääressä keskustelu soljui kuin itsestään meille...

Tekemistä vaille valmis

Tekemistä vaille valmis

Olipahan viikonloppu! Kun katsoin Ouraa maanantaiaamuna, se ihmetteli miksi leposykkeeni on korkealla. Ja niin toki minäkin, sillä viikonloppuni oli monella tapaa poikkeuksellinen. Tyypillinen viikonloppuni nimittäin pitää sisällään sopivasti liikuntaa, hyvää ruokaa...

Strategiaa (teko)älyllä ja ilman

Strategiaa (teko)älyllä ja ilman

Keskustelu tekoälystä käy kuumana. Esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkeli peräänkuuluttaa strategista uudistumista ja kyvykkyyksien kehittämistä ja moittii suomalaisia yrityksiä ja yritysjohtoa hitaudesta. Samassa hengessä Johdon Agendalla -blogi toteaa, että...

Syökö budjetointi strategian aamupalaksi?

Syökö budjetointi strategian aamupalaksi?

Peter Druckerin viisaus "kulttuuri syö strategian aamupalaksi" on monelle tuttu. Kulttuurilla tarkoitamme väljästi tapaa toimia ja usein se heijastaa organisaation kykyä muuttua ja innovoida. Kulttuuri vaikuttaa moneen, mutta onko kuitenkin niin, että "rahalla saa ja...