Talviloma. Mahdollisuus hengähtää ja viettää aikaa perheen kanssa. Tänä vuonna päädyimme kaupunkilomalle valokuvaukselliseen Prahaan. Toiveissamme oli leppoisaa yhdessäoloa perheen kesken hyvällä ruualla ja kulttuurilla höystettynä. Vaikka kysymyksessä olikin perheloma, emme välttyneet innovaatioilta täysin. Matkan varrelta löytyi yhtä ja toista mielenkiintoista.
Asiakaslähtöinen lentokenttä
Helsinki-Vantaan lentoasema on viime vuosina kasvanut huikeasti Finnairin Aasian syöttöliikenteen siivellä. Investoinnit viihtyvyyteen ja asiakaskokemukseen ovat olleet tuoksellisia, kenttä valittiin maailman parhaaksi vuonna 2016. Päättelin, että kehitys jatkuu edelleen jouduttuani asiakaskokemuskyselijän haaviin. Koska olimme kentällä hyvissä ajoin, jäin vastaamaan parkkivaihtoehtoja kartoittavaan kyselyyn. Sain iPadin käteeni ja aloitin: Taustatiedot ja liikennetottumukset sujuivat sutjakkaasti, mutta sitten alkoi hinta- ja vaihtoehtovertailu. Kolmannen näkymän jälkeen pitkien toistensa kanssa samankaltaisten kuvausten lukeminen alkoi puuduttaa – taistelin kuitenkin vielä viisi vertailua ja sain palkaksi Fazerinan.
Tohtorin suositus: Jos kysyt asiakaspalautetta tee se lyhyesti. Vältä loputtoman pitkiä kyselyitä. Niihin vastaaminen puuduttaa siinä määrin, että vastausten laatu kärsii, ja hyöty kyselyistä on kyseenalainen. Hyvin mietitty, lyhyt kysely auttaa asiakkaan tarpeiden ymmärtämisessä. Pitkä vain ärsyttää.
Viihtyvyyttä, viserrystä & vihreää
Helsingin lentoasema on siisti, helppo ja kauppojen valikoima on riittävä. Lentoaseman sovellus on hyvä ja toimiva informaationjakokanava. Siisti miljöö ja digitaalinen kohtaaminen sitä haluaville, ovat perusasioita. Niiden lisäksi Helsingin lentoasemalla on panostettu pieniin yksityiskohtiin: Kodinomaiseksi sisustettu kaikille avoin kirjalainaamo, vessojen visertelevä äänimaailma ja alakerran porttien Naava -viherseinät ja katosta roikkuvat töpselit ovat positiivisen asiakaskokemuksen kannalta pieniä, mutta merkityksellisiä asioita jotka jäävät mieleen. Myös pienten lasten kanssa matkustavat on huomioitu Reiman puuhapisteissä – kiva tapa tehdä suomalaisbrändiä tutuksi ja tukea Aasian valloitusta.
Tohtorin suositus: Pienillä asioilla on iso merkitys. Jos haluat erottautua kilpailijoista mieti yksityiskohdat tarkoin. Se maksaa vaivan ja itsensä takaisin.
Alustatalouskokeilu
Alustatalouden aikakaudella matkustajan valintoja rajoittaa vain mielikuvitus. On itsestään selvää, että kohteeseen voi tutustua CityGuidessa, hotellin sijaan voi valita AirBnb:n, taksin korvata Uberilla ja ravintoloihin tutustua TripAdvisorissa. En kuitankaan ollut käyttänyt AirBnb:tä aikaisemmin, joten hiukan jännitti. Ensikohtaamiseni oli kuitenkin positiivinen yllätys. Avaimet löytyivät alakerran viinibaarista ja hiljattain remontoitu kolme huonetta ja keittiö oli kävelyetäisyydellä nähtävyyksistä. Ennen tätä minulla on ollut pieniä epäilyksiä AirBnb:n turvallisuuteen liittyen, mutta tämän kokemuksen perusteella olen valmis kokeilemaan uudelleen. Kiireettömät aamut ilman painetta siitä ehdimmekö aamupalalle vai emme olivat lisäbonus.
Tohtorin suositus: Jos et halua tutustua kohteeseen ”korvakuulolta” erilaiset alustat auttavat löytämään juuri Sinulle sopivat kohteet ja joko löytämään turistirysät tai välttämään niitä.
Kävellen pääsee pitkälle
Praha on sopivan käveltävä kaupunki. Varustauduimme kävelyyn lämpimillä vaatteilla ja mukavilla kengillä, ja tietysti askelmittareilla. Vaikka mittaaminen ei ollutkaan itsetarkoitus huomasimme, että mittareissa on eroa. Saman päivän aikana, kävelimme kaikki suurin piirtein yhtä paljon, kuitenkin Suunnon käyttäjillä mittariin kertyi ~17 000 askelta, Polarin ~20 0000 verrattuna. Eri algoritmi, eri tulos? Askeleeemme veivät meidät linnaan, kirkkoihin ja vanhankaupungin kujille. Ehdimme myös sivistyä museoissa ja syödä hyvin. Ja tietysti shoppailla kohtuudella.
Leica -museo on kivan kompakti kohde valokuvauksesta kiinnostuneille. Tekniikan museossa kuluu helposti tunti jos toinenkin. Kokoelma kuvaa perusteellisesti erilaisten materiaalien (mm. muovi, kumi, tekstiilit), valokuvaus- ja kirjapainotekniikan kehityskaaren. Vaikuttavin osa kokoelmaa on kuitenkin kulkuneuvoille pyhitetty sali: Polkupyörät, moottoripyörät, autot, kuumailmapallot ja lentokoneet ovat paitsi osa historiaa myös muotokieleltään puhuttelevia. Muotoilu on osa innovaatiota, ja vähintäänkin yhtä tärkeää kuin tekniset ominaisuudet ja käyttömukavuus. Uskoisin, että se säilyttää merkityksensä jatkossakin, vaikka liikkuminen tulevaisuudessa perustuisikin jakamiseen ja palveluihin (Mobility as a Service).
Tohtorin suositus: Museoissa pääsee parhaimmillaan flow -tilaan. Näyttelyyn keskittyminen käy meditaatiosta, ja auttaa irtautumaan arjesta. Vaikka et olisikaan ”museoihimisiä”, kannattaa kokeilla. Innovaatiot syntyvät usein yhdistelemällä uutta ja vanhaa uudella tavalla.
Matkustaminen avartaa
Matkustaminen on oiva tapa avartaa maailmankuvaa. Jos on kiinnostunut innovaatioista, ihmisistä ja käyttäytymismalleista, kannattaa matkalle lähteä avoimin silmin. Allaoleva kuvasarja on kollaasi muutaman päivän ”tutkimusmatkan” tuloksista. Parasta on kuitenkin se, että maailmakuvan avartaminen ei vaadi matkalle lähtöä. Usein riittää kun katsoo maailmaa uusin silmin. Sitä kannattaa harjoitella ihan joka päivä.
