Vuosi 2021 paketissa ja uusi alkamassa

Olen parhaimmillani aamuisin. Tänään kuitenkin heräsin aivan liian aikaisin. Koska nukkumatti oli karkuteillä, nousin ylös. Keitin kahvia ja luin Hesarin kuten joka aamu. Uutisointi oli samaa kuin koko alkuvuosi: Uusia koronarajoituksia juuri kun luulimme, että helpottaa. Muiden nukkuessa oli hyvää aikaa analysoida ajatuksia, tekoja ja unelmia. Katsoa taaksepäin, ja suunnitella tulevaa. Ja reflektoida blogia kirjoittamalla. Reflektointi ja tulevan suunnittelu ovat innovaattorin työkaluja. Oman elämän ja ajankäytön hallinta, ovat hyvinvoinnin ja sitä kautta innovatiivisuuden perusta. Viime vuonna aikaa reflektointiin on ollut liian vähän. Mutta mitä muuta viime vuonna tapahtui? Ja minkälaisia unelmia minulla on tälle vuodelle?

Vuoden 2021 unelmat: Kuinkas sitten kävikään

Askarrellessamme unelmakarttoja välipäivien ratoksi, pohdimme ystävien kesken kulunutta vuotta. Muutamalla meistä vuosi 2021 oli ”sysipaska” työkriisit ja omaisten kuolemat koskettivat. Minun vuoteni oli kokonaisuutena hyvä. Sen teemoja oli viisi: Terveys, ihmissuhteet, työ, harrastukset ja koti. Unelmani ovat suurelta osin toteutuneet, ja mukaan mahtuu myös positiivisia yllätyksiä – asioita, joista en edes uskaltanut unelmoida.

  • Terveyden osalta vuosi oli kaksijakoinen. Vuoden ensimmäinen puolikas ennen koronarokotuksia oli eristäytymisen aikaa. Loppuvuosi kului takareisioperaatiosta toipuessa kuntoutuksen merkeissä. Korona pysyi loitolla, ja stressikin jotenkuten.
  • Ihmissuhteiden osalta viime vuosi yllätti. En unelmoinut suurista muutoksista, mutta niitä tuli. Elämääni tuli vauhtia toukokuussa uuden ihmissuhteen muodossa. Se antoi uutta energiaa loppuvuoteen.
  • Työrintamalla piti kiirettä. Opinnot etenivät, ja ekosysteemit pitivät kiireisinä. Tapasin uusia ihmisiä ja löysin uusia yhteistyökumppaneita.
  • Harrastuksissa tavoitteenani oli löytää aikaa tennikselle ja golfille. Jälkimmäinen osoittautui tavoitteeksi, joka ehdottomasti kannatti. Golfkentällä tuli vietettyä hetki jos toinenkin ja sieltä löytyi myös mainittu uusi ihmissuhde.
  • Koti oli viime vuoden keskipisteessä. Koko vuosi sujui etätyömoodissa, joten panostin viihtyvyyteen ja valaistukseen. Oman kotini lisäksi vietin paljon aikaa Hangossa.

Vuoden 2022 unelmakartta: Haluan elää oman näköistä elämää

Kun suuntasimme katseen tulevaisuuteen, pohdimme uusia alkuja ja mahdollisuuksia. Kolmen tunnin askartelun seurauksena syntynyt 2022 unelmakarttani on samankaltainen kuin viime vuonnakin. Terveys ja hyvinvointi, ihmissuhteet, työ, harrastukset ja koti löytyvät kartalta, mutta niiden painotus on erilainen.

  • Terveys ja hyvinvointi painottavat stressittömyyttä ja kiireettömyyttä – taas kerran. Molemmat ovat alueita, joissa en ole hyvä. Mutta lupaan yrittää ja laittaa yliminäni ”Martan” järjestykseen ja pyrkiä (kuten viime vuonnakin) nukkumaan ja palautumaan.
  • Ihmissuhteissa toivon, kuten varmasti moni muukin, kohtaamisia perheen ja ystävien kesken ilman pelkoa. Olisi myös ihanaa päästä matkustamaan – ja muutama reissu onkin jo kalenterissa. Se toteutuvatko ne jää nähtäväksi.
  • Työrintamalla vuosi 2022 on varmasti mielenkiintoinen. Ilmassa on monenlaisia palloja. Opiskelu, kirjan kirjoittaminen, erilaiset projektit uusien kumppaneiden kanssa ja hallitustyö innostavat ja energisoivat. Haasteena luonnollisesti tekemisen sopeuttaminen niin, että aikaa jää myös muulle.
  • Harrastuksissa tämä vuosi on toivottavasti parempi kuin edellinen, jonka loppupuoli oli loukkaantumisen jälkeen kuntoutusvetoinen. Painonnoston pariin ei kuitenkaan ole toden teolla asiaa ennen huhtikuuta, joten ensi vuonna en todennäköisesti kisaa. Se tarkoittaa ehkä enemmän vapausasteita esimerkiksi tenniksen, golfin ja vaikkapa padelin parissa.
  • Kotia edustavat kuvat ovat suurelta osin rantamaisemia. Kesäkaupungistani Hangossa on tullut korona-aikana entistä tärkeämpi. Riippumatta siitä missä ”kodissa” olen toivon laadukkaita aamuja ja aikaa nauttia sekä yksin, että yhdessä läheisten kanssa.

Kartan keskelle muodostuu lause ”haluan elää oman näköistä elämää”. Tai vaihtoehtoisesti ”haluan elää enkä pelätä”. Kartalta löytyy myös kehoitus ”päästä irti pahasta”. Lähestymistapaa punnitessani tulin siihen tulokseen, että haluan keskittyä siihen, mihin voin vaikuttaa. Jälleen kerran totesin, että on ihmisiä ja asioita, ajatuksia ja tekoja, joita en voi kontrolloida tai muuttaa vaikka haluaisinkin. Siksi siis valitsin vuoden 2022 teemaksi ”haluan elää oman näköistä elämää”.

Projekti vai prosessi? Unelma vai unelmointi?

Unelmakartan tekeminen on mielenkiintoista, ja paljastavaakin. Tunnen itseni ja luulen tietäväni, mikä on minulle tärkeää. Lehtien selailu, mielenkiintoisten kuvien, lauseiden ja sanojen leikkaaminen ja asemointi, on näennäisesti sattumanvaraista, mutta kuitenkin osin tavoitteellista. Etsin ja löysin kuvia, jotka sopivat minulle tärkeisiin teemoihin. Lopputuloksena syntynyt kartta ei kuitenkaan ole harjoituksen tärkein anti. Tärkeämpää on suunnata katse tulevaisuuteen, uskaltaa unelmoida ja sanoa unelmat ääneen. Ja sen jälkeen kerätä rohkeutta toteuttaa niitä!

PS. Innovaatiotohtorin blogi ilmestyi viime vuonna harvakseltaan, tänä vuonna yritän parantaa tahtia, ja keskittyä hyvinvoinnin lisäksi myös itse asiaan – eli innovaatioihin ja niiden johtamiseen.