Urheilun asialla

Urheilu on tärkeä asia meistä monelle: Huippu-urheilijat ovat esikuvia meistä monelle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tiedämme, että hyvinvointi ja liikunta käyvät käsi kädessä. Monella meistä on oma liikuntaharrastus, ja useat ovat pienten jalkapalloilijoiden, lätkänpelaajien, tanssijoiden, luistelijoiden tai muiden pikku-urheilijoiden äitejä ja isiä. Urheilu on osa elämää, ja urheiluseuroissa tehdään tärkeää työtä, niin nuorten kuin vanhojenkin liikuttamiseksi.

Painonnosto: Enemmän kuin harrastus

Moni tietääkin, että painonnosto on minulle enemmän kuin harrastus. Nautin lajin yhteisöllisyydestä, joka näkyy ja kuuluu niin harjoitussalilla kuin kisoissakin. Harjoitussalilla kohtaa monenlaisia nostajia ja roolimalleja. On ilo ja kunnia seurata huippunostaja Meri Ilmarisen harjoittelua sivusta, ja ”salaa” lainata Merin kisapainoja. Toisaalta ihailuni kohteena ovat ”kertut”, eli minua muutaman vuoden vanhemmat rouvat, jotka pitävät omissa treeneissään huolta siitä, että tunnelma on ja pysyy katossa. Omassa perjantaiaamun ryhmässä meno on välillä kuin Tapparan kopissa, sillä joukossa on muutama äänekäs tamperelainen.

Kuulun seurani ”kottaraisiin” eli Masters -arvokisanostajiin, jotka sattumoisin kaikki ovat naisia. Kun muutama viikko sitten istuimme kottaraisparven kanssa iltaa, pohdimme porukalla lajin hienoutta. Painonnosto kehittää samanaikaisesti voimaa, liikkuvuutta ja ketteryyttä – ominaisuuksia, joita tarvitaan myös muissa urheilulajeissa ja elämässä yleensä. Laji sopii myös kaikenikäisille, ja auttaa osaltaan ehkäisemään vanhenemiseen kuuluvia kremppoja. Suosittelen siis lämpimästi painonnostoa kaikille!

Tohtorin huomio: Yhteisöllisyys on osa urheilua ja seuratoimintaa, ja sen vaikutus yksilöihin ja yhteiskuntaan on huomattava!

Veikkausta ja varainhankintaa

Urheiluseurojen ja lajiliittojen toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen ja talkoisiin. Kolmen lapsen äitinä olen leiponut lukemattomia pellillisiä mokkapaloja, seisonut tihkusateessa kentän laidalla, ajanut satoja kilometrejä ja myynyt milloin mitäkin mm. sukkia ja karkkia. Sen ohessa olen velvollisuudentuntoisesti ostanut paaleittain vessapaperia ja jättipakkauksia pesuaineita. Vuosien perinne on myös Grankulla IFK:n jääkiekkojoukkueen joulukuusi, joka tuntuu tulevan kotiini nykyisin lähes automaattisesti.

Talkootyö ja siihen perustuva seurojen oma varainhankinta on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Suomalaisen urheilun näkökulmasta Veikkaus on tärkeä toimija. Jos Hesaria on uskominen, sen noin miljardin euron voitosta, suurin rahapotti menee opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM), joka jyvittää rahat taiteelle (246 miljoonaa euroa), liikunnalle (155 miljoonaa), tieteelle (110 miljoonaa) ja nuorisotyölle (55 miljoonaa). Ministeriön kautta varoja ohjataan niin teattereille, liikuntajärjestöille, tutkijoille kuin museoillekin.

Tohtorin huomio: Syksyn keskustelua seuranneena herää kysymys: Mitä urheiluseuroille tapahtuu jos/kun Veikkaukselta saatu tuki tulevaisuudessa pienenee?

Kiintiönainen

Ottaen huomioon liikunnan tärkeyden ja intohimoisen suhtautumiseni painonnostoon, minussa heräsi halu vaikuttaa. Periaatteessa en ole kiintiöiden puolestapuhuja, mutta huomattuani, että Painonnostoliiton hallituksessa on naiskiintiö, mutta ei yhtään naista, päätin toimia. Otin siis pari viikkoa sitten suunnan kohti Pitäjänmäkeä ja Painonnostoliiton syysliittokokousta Porlammin Pamauksen valtakirjan kanssa. Valintaprosessin jälkeen olin tyytyväinen: Minut valittiin seuraavalle kaksivuotiskaudelle Painonnostoliiton Johtokuntaan äänestyksen jälkeen.

Mitä sitten haluan saada aikaan? Toisaalta haluan oppia ymmärtämään urheiluvaikuttamista, sitä miten kattojärjestön ja seurojen välinen yhteistyö toimii ja miten esimerkiksi edellä mainittua varainhankintaa ja viestintää voi parantaa. Toisaalta haluan myös nostaa Masters -urheilun profiilia. Olemmehan me iäkkäämmät harrastajat monellakin tavalla eri lajien sponsoreita. Isiä ja äitejä, jotka pitävät vapaaehtoistyöllään seurat pyörimässä, tai toisaalta harrastajia, jotka tekevät eri lajeja tunnetuksi työpaikoilla. Jännityksellä siis odotan mitä tuleman pitää, ja pyrin tekemään parhaani painonnoston puolesta! Myös urheilu ja urheiluvaikuttaminen voivat olla innovatiivisia!