Työ tekijäänsä kiittää

Viime viikolla kirjoittelin kiinteistövälityksestä ja isännöinnistä. Tällä viikolla jatkamme aiheesta remontointikulmalla – lähinnä siitä syystä, että aihe on vienyt ja tulee viemään aikaani seuraavien viikkojen aikana. Olen nimittäin aloitellut remonttihommia uudessa asunnossani. En toki ole lähtenyt soitellen sotaan, vaan ulkoistanut vaativammat hommat asiantuntijoille. Tavoitteenani on kuitenkin tehdä itse se minkä osaan, ihan vain siitä syystä, että aivotyön tekijälle on mukavaa vaihtelua saada näkyvää jälkeä aikaan – omin pikku kätösin jopa. Hiomakonetta operoidessani on aikaa ajatella, ja pohdinkin tällä viikolla työn merkitystä.

Askartelu on hyväksi aivoille

Vaikka olenkin nykyisin pääosin siisteissä sisätöissä, ei käsillä tekeminen ole minulle vierasta. Tykkään neuloa ja sukkia syntyy vuodessa sen verran, että myös lähisuvun ja ystävien jalat pysyvät lämpiminä. Ompeleminenkin sujuu, ja usein jos tekeminen menee liian abstraktiksi, niin ompelemalla saa nopeasti näkyvää jälkeä ja tunteen siitä, että on saanut jotain aikaan. Tykkään myös remontoinnista, erityisesti maalaamisesta. Se ei ole vaikeaa, vaan parhaimmillaan meditatiivista.

Myös tutkimustulokset tukevat kokemusperäisiä havaintojani. Käsin tekeminen, luovuus ja muotoilu ovat mielelle hyväksi. Neulominen alentaa verenpainetta, lisää hyvinvointia ja voi jopa estää masennusta ja hidastaa muistisairauksien etenemistä. Käsillä tekemiseen liittyy myös positiivinen odotus lopputulemasta, ja usein ne antavat energiaa kulkea kohti uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja myös muilla elämänalueilla. Käsityöhön keskittyminen voi myös saada ajankulun unohtumaan, eli parhaimmillaan johtaa flow -tilaan.

Tekemällä oppii

Olen käsityöläisenä itseoppinut. Alkusysäys neulomiseen ja ompeluun tuli ala-asteella, inspiroivan käsityönopettajani Annelin innostamana. Sain ensimmäisen ompelukoneeni, yhä edelleen käytössä olevan uskollisen Evani, 12-vuotiaana. Sen avulla olen vuosien varrella ommellut vaatteita ja päällystänyt huonekaluja ja tyynyjä, onnistunut ja myös epäonnistunut. Neulomisen ja remontoinnin suhteen mottoni on ”tekemällä oppii” eli jos en osaa jotakin niin opettelen.

Viime viikkoina olen väitellyt isäni kanssa siitä mitä parkettilattioille kannattaa tehdä. Isäni teki ennen eläkkeelle jäämistään pitkän uran rakennusalan yrittäjänä, ja osaa siten vastata kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin – tai tuntee luotettavan tahon jolta kysyä. Keskustelun tuloksena olemme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että hionta ja maalaus on hyvä idea. Sen sijaan isäni on ollut vahvasti sitä mieltä, että hionta kannattaa ulkoistaa ammattilaiselle. Minä sen sijaan olen ollut sitä mieltä, että haluan tehdä sen itse. Keskustelun lopputulemana sain työmenetelmäohjausta kädestä pitäen, ja hiomisen hyvään alkuun. Loppujen lopuksi isäni taipui myöntämään, että ”työtähän se vaan on” ja ”jos haluat sen tehdä niin tee sitten”.

Vaikka kaikkea ei kannata tehdä itse, on uuden opettelu myös palkitsevaa. Kannattaa siis tarttua asioihin pelottomasti, kysyä neuvoa ja sen jälkeen opetella uutta. Yrittämättä jättäminen on paras tapa jämähtää paikoilleen – ainoa tapa oppia uusia asioita, on tarttua toimeen ja tehdä.

Työ tekijäänsä kiittää, mutta…

Työelämäkeskustelua kuunnellessa tulee ajoittain sellainen olo, että kaiken pitäisi olla helppoa, mukavaa ja kivaa. Toki uskon siihen, että motivaatio ja tuottavuus paranevat, jos työilmapiiri on hyvä ja innostunut. Mutta samalla uskon myös siihen, että ei ole olemassa sellaista työtä, jossa ajoittain on tylsää tai ainakin vähemmän innostavaa. Olisi toki kiva, jos elämä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta siihen muuhunkin kannattaa varautua.

Remontointiprojektini on mikrotason esimerkki työelämän kirjosta. Seuraavien viikkojen ohjelmassa tulee olemaan paljon käsityötä. Sen motivaationa toimii vahva visio lopputuloksesta. Sieluni silmin näen itseni istumassa sohvalla remontoidussa olohuoneessani. Tai terassilla ihailemassa auringonlaskua. Lopputulos on siis kirkkaana mielessäni, mutta sitä ennen luvassa on monotonista ja raskasta hiontaa, pölyjen puhdistusta urakan jälkeen ja uudistavaa maalausta. Osin palkitsevaa, osin vain tekemistä.

Remonttiprojektissani on paljon lopputuloksen kannalta näkymätöntä työtä, jota pitää vain tehdä. Lopputuloksen kannalta se on kuitenkin vähintäänkin yhtä tärkeää kuin kirkas visio. Samanlaista hiljaista tekemistä on myös monessa muussakin projektissa. Toivoisinkin, että jokainen meistä kiinnittäisi huomiota siihen, että huomaamme myös näkymättömän työn. Vaikka suomalainen sananlasku sanookin, että ”työ tekijäänsä kiittää” on kokonaisuuden huomiointi tärkeää. Muistetaan siis myös hiljaiset tekijät kiitoksella, eikä jätetä heitä ekstroverttien visionäärien varjoon.

PS. Artikkelikuvassa hiomapaperivalikoimaa paikallisesssa K-Raudassa. Teemasta voisi kirjoittaa blogin otsikolla ”blondi rautakaupassa” asiakaskokemuksen näkökulmasta. Ehkä ensi viikolla sitten…