Tohtori sairastaa (ajatuksia stressinhallinnasta)

Pari viikkoa sitten pieni kaktuksenpoikanen tuntui kasvavan kurkussani. Sen huomasi lähinnä lievänä aamuisena käheytenä. Huomioin kaktuksen, mutta en varsinaisesti tehnyt mitään hidastaakseni tahtia – olihan kalenteri täynnä paitsi työhön ja harrastuksiin liittyviä asioita, mutta myös mieheni synttärijuhlien järjestelyihin liittyvää tekemistä. Päätin, että minulla ei ole aikaa sairastaa.

Viime sunnuntaina, dagen efter synttärijuhlien, heräsin sitten kurkku kipeänä, nenä tukossa ja muutenkin kuin jyrän alle jääneenä. Juhlat oli juhlittu, ja olin sinnitellyt ilmeisesti tahdonvoimalla suurinpiirtein terveenä siihen asti. Ei ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään.

Viikon pysähdys sai pohtimaan asioita jotka auttavat meitä voimaan hyvin ja pysymään terveinä. Niistä lisää seuraavassa.

Luja tahto vie naisen vaikka läpi harmaan kiven

Ystäväni kuvailevat minua määrätietoiseksi ja aikaansaavaksi. Teen paljon, ja saan myös aikaan. Mutta ei tekeminen tekemällä lopu: Yrittäjänä teen varmasti yhtä paljon töitä kuin aikaisemminkin palkkatöissä, treenaan tavoitteellisesti viisi kertaa viikossa ja viisihenkisen perheen arjen pyöritys vie oman aikansa. Olen siis käynnissä aikalailla aamukuudesta iltakahdeksaan. Stressaavaa? Ehkä, mutta koen kuitenkin, että tilanne on hallinnassa.

Eräs ystäväni kysyi viime viikolla, miksi olen itselleni niin ankara. Se sai aikaan pohdiskelua siitä, miksi sanavalinta ”ankara”, miksi ei vaikkapa ”tavoitteellinen”? En nimittäin ole mielestäni itselleni ankara, vaan pyrin tunnistamaan minulle tärkeät asiat ja olen valmis tekemään töitä niiden saavuttamiseksi. En kuitenkaan koe tekeväni asioita vastentahtoisesti, päinvastoin – päivät kuluvat nopeasti ja illalla menen nukkumaan tyytyväisenä siihen mitä olen saanut aikaan. Ja aamulla herään tyypillisesti innostuneena ja uteliaana pohtien mitä kivaa päivä tuo tullessaan.

Olen monessakin blogissa pohtinut asenteen merkitystä. Ja todennut, että jokainen meistä voi joka päivä päättää miten elämään suhtautuu. Uteliaan positiivisesti, tai kyynisen kyllästyneesti. Se on tahdon asia. Uskon kuitenkin, että positiivinen elämänasenne edistää hyvinvointia enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä.

Stressin hallinnan niksipirkka?

Positiivinen asenne on hyvä alku. Sen lisäksi olen tunnistanut muutamia konkreettisia asioita, joita voimme tehdä hyvinvoinnin edistämiseksi ja stressin hallitsemiseksi. Urheilijana ja johtajana olen opetellut tunnistamaan stressitasoni, ja tekemään toimenpiteitä sen kurissa pitämiseksi. Kiinnitän huomiota erityisesti seuraaviin asiohin:

  • Säännöllinen vuorokausirytmi: Suurin muutos yrittäjäksi ryhtymisessä on ollut matkustamisen tuoman stressin eliminointi lähes kokonaan. Kun aikaerorasitus ja matkustamisesta johtuva ylimääräinen stressi poistuivat, olen nukkunut huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin.
  • Riittävä liikunta ja lepo: Elämän säännöllistyminen on mahdollistanut myös tavoitteellisen treenaamisen, joka alkaa tuottaa tulosta. Olen nyt keski-ikäisenä vahvempi kuin koskaan. Treeniohjelmassani on myös kaksi selkeää lepopäivää. Viikolla treenaan tiistaisin ja keskiviikkoisin. Torstain lepopäivä on tarpeen ennen perjantain, lauantain ja sunnuntain kovia treenejä – ja maanantain lepopäivä palauttaa niistä sopivasti.
  • Riittävä ruokaa: Tämän syksyn pieni hienosäätö ruokavalioon on parantanut energiatasoani. Syön enemmän, ja paremmin, kiitos ravintovalmentajani Terhin. Pienillä muutoksilla on ollut suuri vaikutus. Aikaisemmin vedin aamutreenit kahvin voimalla ja sen jälkeen suuntasin töihin sen enempää miettimättä. Päivän ensimmäinen kunnollinen ateria oli usein lounas. Nyt aloitan päivän rahkalla tai smoothiella, joka antaa energiaa treeniin. Heti suihkun jälkeen syön kunnollisen aamupalan ja aamupäivällä vielä välipalan ennen lounasta. Vaikutus energiatasoon ja loppupäivän sujumiseen on huikea. Enää en tarvitse iltapäivän sokeriboostia selvitäkseni päivälliseen asti.
  • Kotityöt: Työviikon aikana kotityöt ovat välttämätön paha, mutta viikonloppuisin minusta on kiva laittaa ruokaa ja leipoa. Myös pyykinpesu ja käsittely on asennekysymys: Suhtauduin siihen aikaisemmin välttämättömänä pahana, nykyisin vauhditan viikkausta ja silitystä katsomalla TEDx tallenteita. Pakollinen paha on kääntynyt itsensä kehittämiseksi. Kotitöiden teko on siis parhaimmillaan rentouttavaa, ja lisää tunnetta siitä, että elämä on hallinnassa.
  • Oleilu: Usein huomaan, että viikonloppuna on tarpeen ”vain olla”, eli makoilla sohvalla, lukea, neuloa tai tavata ystäviä. Päätin jo kauan sitten, että lauantaisin läppäri pysyy kiinni ja muutenkin pyrin välttämään netissä roikkumista. Sen sijaan rentoudun katsomalla leffoja tai ”humputtelemalla” perheen teinien kanssa. HUOM: Humputtelu on perheessämme käytetty termi, joka kuvaa pakollisten ruokaostosten teon lomassa kahvittelua ja yhdessäoloa. Humputtelukokoonpano vaihtelee, mutta yleensä mukana on lisäkseni pari teiniä, joskus jopa kaikki kolme.

Stressinhallinnan niksini, eivät siis ole maailmaa mullistavia, vaan yksinkertaisia asioita, joilla jokapäiväinen elämä muuttuu laadukkaammaksi ja hallittavammaksi.

Kuinkas sitten kävikään

Kun tauti kävi päälle viime sunnuntaina, tein sen mitä ei pitäisi tehdä, eli lähdin työmatkalle. Parin tunnin lento sunnuntai-iltana ei oloa parantanut, ja perille Berliiniin päästyäni ryömin pakollisen kokouksen jälkeen sänkyyn. Maanantaina ja tiistaina edustin urheasti buranan ja duactin voimalla, ja tartutin siinä sivussa varmasti monta kollegaa. Pahoittelut siitä.

Kotiin palattuani menin keskiviikkoaamuna lääkäriin ja sain kassillisen lääkkeitä, joilla jaksoin päivän RESET 2018 tapahtumassa. Loppuviikko oli rauhallisempi, ja seuraavien parin päivän kuluessa oloni koheni huomattavasti. Perjantai-iltapäivällä huomasin kuin ihmeen kaupalla selvinneeni viikosta. Sain jopa tehtyä kaiken mitä olin suunnitellut tekeväni. Pieni ihme sinänsä. Tänä viikonloppuna olen keskittynyt palautumiseen: Nukkunut, syönyt ja levännyt. Mitä nyt eilen hiukan humputtelimme, mutta sekin tuli tarpeeseen.

Sairastaminen ei ole kivaa. Mutta kun tauti iskee, ei varmaankaan kannata toimia samalla tavalla kuin toimin tällä viikolla. Seuraavalla kerralla kun sairastun, yritän olla itselleni vähemmän ankara: Tunnistaa oireet aikaisemmin, hidastaa tahtia ennen kuin tauti kaataa minut, ja jos en siinä onnistu, niin ainakin sairastaa kotona tartuttamatta muita. Nähtäväksi jää, miten siinä onnistun.

PS. En edelleenkään ole sitä mieltä, että olen itselleni ankara, vaan harjoittelen sallivaa elämänasennetta päivittäin.