Tohtori autoilee

Torstain lumi-inferno yllätti autoilijat, myös minut. Tänä vuonna olin kuitenkin hiukan paremmissa asemissa kuin aikaisempina vuosina. Kulkupelini vaihtui nimittäin kesällä avo-Ministä Uudessakaupungissa valmistettuun A-Mersuun ja sen myötä ajokäyttäytymiseni on muuttunut huomattavasti. Mutta asiaan: Miten autoilu liittyy innovaatioon, ja miksi se on minusta ja ehkä sinustakin kiinnostavaa?

Auto: Kulkuneuvo vai persoonallisuuden jatke?

Tunnustan. Minulla on vahva tunneside autooni. Näin ei toki aina ollut. Opiskeluaikojen valkoisen Volvo 340:n jälkeen olen omistanut eri merkkisiä autoja, joiden päätarkoitus oli kuljettaa minut paikasta A paikkaan B. Kaikki kuitenkin muuttui kun ostin ensimmäisen avo-Minini Miamissa vuonna 2008. Mini on auto jonka ajaminen saa hyvälle tuulelle. Ja mikä sen parempaa kuin päristellä avo-Minillä Miamin auringossa tai Suomeen muuton jälkeen lämpimänä kesäpäivänä Helsingistä Hankoon?

Avo-Minin omistaminen ei kuitenkaan Suomessa osoittautunut järkivalinnaksi. Lämpimiä kesäpäiviä on viime vuosina ollut yhden käden sormilla luettu määrä. Lumi-infernossa pieni ja painava auto jossa on tehokas moottori ja pieni maavara on painajaismainen ajettava. Niinpä päädyin viime vuonna pitkän harkinnan ja lukuisien koeajokilometrien jälkeen vaihtamaan rakkaan Morrikseni Mersuun. Sen jälkeen olen huomannut, että ajokäyttäytymiseni on muuttunut. Käyttäytymisen muutokseen ei vaikuta niinkään teknologia, josta muutama sana seuraavassa, vaan ennen kaikkea Mersun palvelumuotoilu.

Teknologia auttaa jos niin haluamme

Autolla ajaminen on parhaimmillaan nautinto. Teknologia tekee siitä helpompaa, mutta haluammeko luopua autolla ajamisen riemusta vaikka teknologia sen mahdollistaisikin? Tätä pohti mm. McKinsey:n podcast jo pari vuotta sitten. Teknologia vaikuttaa ajokokemukseen haluammepa tai emme. Erilaiset sensorit ovat hyödyllisiä, mutta samalla myös ärsyttäviä. En toki halua kolaroida täpötäydessä parkkihallissa, mutta parkkeerauksesta suoriutuminen tutkan piipittäessä käy sekin hermoille. Toistaiseksi olen halunnut parkkeerata itse, vaikka automaatti toki varmasti tekisi sen mielellään. Vakionopeussäädin sen sijaan saa varauksettoman suosioni. Kengän korot kuluvat pitkällä matkalla vähemmän ja ylinopeussakkojen riski vähenee huomattavasti, kun automaatti hoitaa homman.

Edellä mainitut ominaisuudet kuuluvat vielä ensimmäisen vaiheen automaatioon, eli kuljettajan auttamiseen. Siitä on vielä matkaa täysin itsekseen ajaviin autoihin, jotka selviäisivät kaikissa olosuhteissa sensorien ja tekoälyn avustamina. Siinä missä itseohjautuvuus on jo todellisuutta Kalifornian aurinkoisilla teillä, on torstain kaltainen lumisade vielä koneoppimiselle liikaa. Kaikissa olosuhteissa ja kaikilla teillä on vaatimus, johon vaaditaan kuitenkin ihmisen kaltaista ajattelua ja ennen kaikkea kokemusta. Nähtäväksi jää riittääkö sen kehittämiseen 10 vai 20 vuotta, kuten Hesari pohtii.

Palvelumuotoilu muuttaa käyttäytymistä

Auton käyttöliittymän innovaatioilla voi olla vaikutusta siihen miten liikenteessä käyttäydymme ja miten ennakoimme erilaisia tilanteita.  Morriksen vaihduttua Mersuun olen huomannut muutamia muutoksia käyttäytymisessäni. Olen tullut siihen tulokseen, että se on erityisesti Minin ja Mersun ajotietokoneen antamien viestin äänensävyn seurausta. Otetaan vaikkapa polttoaineen loppumista ennakoiva viesti. Minin ajotietokone kertoi optimistisesti, että ”pääset vielä 50 km ennen kuin polttoaine loppuu”, Mersu kertoo samassa tilanteessa, että ”ajat varatankilla”. Mini on siis optimistin auto, Mersu varovainen ja turvallisuushakuinen. Turvallisuutta lisäävät toiminnot, esimerkiksi muistutus taukojen tärkeydestä pidemmillä matkoilla ja hälytykset liian lähellä tien reunaa tai edellä ajavaa autoa ajamisesta ovat toki hyödyllisiä, mutta ne voisi sanoa ”holhoamatta liikaa”.

Myös ohjaamon muotokieli on selkeästi erilainen. Minin pyöreät muodot olivat leikkisän hilpeitä. Katto auki ajettuja kilometrejä varten oli oma mittarinsa ”openometer”. Mersu sen sijaan viestii olemuksellaan asiallisuutta ja turvallisuutta. Nähtäväksi jää, saammeko rakennettua Uljaan, siis Mersuni, kanssa kestävän suhteen asialliselle pohjalle

Asiakastarpeen ymmärrys ja segmentointi

Loppukevennyksenä muutama sana asiakastarpeiden ymmärryksestä ja sen merkityksestä. Jos olisin aloittanut tämän tarinan kertomalla, että olen keski-ikäinen kolmen lapsen äiti, jonka harrastuksiin kuuluvat vaihtelevasti hiihto, tennis, golf ja triathlon, olisitko veikannut autokseni avo-Miniä? Et varmaankaan.

Kuitenkin autojen ja monen muunkin asian segmentoinnissa käytetään erilaisia stereotyyppejä. Herääkin kysymys, pääsisimmekö innovoinnissa parempaan lopputulemaan, jos pyrkisimme ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä dataan perustuen arvailun sijasta? Ehkä siten kehittäisimme paremmin tarpeita vastaavia joustavia tuotteita ja ratkaisuja? Ainakin minä uskon, että näin olisi. Teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä.

PS. En ole joutunut Mersun kanssa kertaakaan allaolevan kuvan kaltaiseen tilanteeseen.