Tohtori 2.0

Tervetuloa 2020 ja uusi vuosikymmen. Kuten moni muukin, katsoin vuoden vaihtuessa taaksepäin ja reflektoin kulunutta vuotta ja vuosikymmentä. Siinä missä 2019 oli ruuhkavuosi monessakin mielessä, kokonaisuutena kulunut vuosikymmen oli rauhallisempi kuin edellinen. 2000 -luvun ensimmäinen vuosikymmen oli myllerrystä. Lasten syntymät ja pikkulapsivaihe. Väitöskirjan valmistuminen ja väitöstilaisuus 2005. Muutto Suomesta Brasiliaan 2001, sieltä Keniaan ja edelleen Miamin kautta takaisin Suomeen vuosikymmenen päätteeksi.

Kulunut vuosikymmen on ollut puuhakas, mutta edellistä rauhallisempi. Olemme asuneet Suomessa. Täällä pikkutytöistä on tullut itsenäisiä nuoria naisia, joilla on juuret maailman onnellisimmassa maassa. Myös muilla elämänalueilla on tapahtunut paljon. Ja toivottavasti tapahtuu jatkossakin.

Ammatillinen identiteetti: Rohkea rokan syö

Ammatillisesti viime vuosikymmen on tarkoittanut nahan luomista moneen kertaan. Lähdin Nokialta 2010, kun muutimme Suomeen. Muuttokuormaa purkaessani muistan miettineeni mitä jää jäljelle, kun yli viidentoista vuoden ammatillinen identiteetti jäi taakse. Vuodet Elisalla ja Koneella olivat mielenkiintoisia, pääsin tekemään uudenlaisia asioita ja opin paljon. Yli kahdenkymmenen vuoden ura liiketoiminnan ja ihmisten kehittämisen ja johtamisen parissa loivat loistavan pohjan niille asioille joita teen tänä päivänä. Viimeiset puolitoista vuotta yrittäjänä ovat olleet ammatillisesti inspiroivaa, mielenkiintoista ja opettavaista aikaa, ja odotankin jännityksellä mitä tuleva vuosikymmen tuo tullessaan.

Ammatillisesti toteankin 2010 -luvun suurimmaksi opiksi sen, että ajoittainen reflektointi kannattaa. Vaikeinta on tietää mitä haluaa. Kun se on selvillä, on vain kerättävä rohkeutta intohimojen toteuttamiseen ja löydettävä oikeat kumppanit joiden kanssa innovoida. Vuosien varrella olen huomannut, että olen parhaimmillani silloin kun teen asioita, joista olen aidosti innostunut ja kiinnostunut. Ehkäpä siksi, olen tällä hetkellä energiaa ja intoa täynnä. Vastuullinen liiketoiminta ja sitä tukeva välittävä yrityskulttuuri, yhteisöllisyys ja hyvinvointi ovat tekemisessäni keskiössä. Ja mikä parasta saan tehdä töitä ihanien ihmisten kanssa, joiden kanssa tutkimus, liiketoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen on paitsi mielenkiintoista myös opettavaista.

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin

Urheilurintamalla kulunut vuosikymmen oli myös tapahtumarikas. Kun muutimme Suomeen olin aloitteleva triathlonisti. Laji vei mennessään, ja minusta tuli Ironman ensimmäisen kerran vuonna 2013 Kalmarissa ja toisen kerran 2014 Kööpenhaminassa. Triathlonharjoittelu opetti kärsivällisyyttä ja sitoutumista tavoitteeseen: Uima-altaassa, pyörän selässä ja lenkkipoluilla vietettyjen tuntien aikana kyseenalaistin tavoitteen moneen kertaan, mutta jatkoin sisukkaasti ja pääsin maaliin – kahdesti. Huolimatta siitä, että geneettisesti en todellakaan ole kestävyysurheilija.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten kertonut, että olen moninkertainen Suomen mestari ja EM- ja MM- mitalisti, niin en olisi uskonut. Ja jos joku olisi kertonut, että laji on painonnosto, en olisi uskonut sitäkään. Vuosi 2014 oli kuitenkin muutoksen vuosi. Triathlonkaverini kertoi intopiukeana, että hän on saanut lisää voimaa jalkoihin painonnostosalilta, ja innosti minua kokeilemaan lajia. Se osoittautui uudeksi aluksi: Ensimmäisissä treeneissä ensimmäisen tunnin aikana valmentajani Matti Vestman selvitti olennaiset asiat, eli iän ja painon, joita heikkohermoinen ei keski-ikäisen naisen kanssa olisi ottanut puheeksi. Sen jälkeen hän vakuutti, että minussa asuu pieni painonnostaja. Masan rohkaisemana, ja Tempaus Areenan loistoyhteisön tukemana olen sen jälkeen kilpaillut Porlammin Pamauksen riveissä. Innostukseni siivittämänä olen myös kouluttautunut painonnostovalmentajaksi ja tullut valituksi painonnostoliiton johtokuntaan.

Vuosi 2020 on urheilurintamalla varmasti mielenkiintoinen vuosi. Täytän toukokuussa vuosia, ja pääsen uuteen sarjaan. Suhtaudun siis tulevaan vuoteen nöyryydellä ja innostuksella. Tästä tulee hyvä painonnostovuosi, ehkäpä jopa ennätyssellainen.

Toiveissa tasapainoa ja laatuaikaa

Suhtaudun tulevaan vuoteen ja vuosikymmeneen uteliaan innostuneesti. Äitinä on mielenkiintoista seurata tyttärieni kasvua naisiksi. Enemmän kuin mitään muuta, toivon, että he ovat onnellisia ja löytävät paikkansa maailmassa. Ammatillisesti haluan jatkaa yrittäjänä, tutkijana ja hallitustyössä. Toivon, että omilla toimillani edesautan merkityksellistä liiketoimintaa ja johtamisen ja hyvinvoinnin vaalimista erilaisissa yrityksissä ja yhteisöissä. Mitä yksityiselämään tulee, odotan jännityksellä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Viime vuoden myllerrysten jälkeen olo on kevyt ja hyvä. Olenkin ajatellut tänä vuonna keskittyä hyvinvointiin ja tasapainon löytämiseen: Nukkua riittävästi, syödä hyvin ja tasapainottaa painonnostoharjoittelua kehonhuollolla. Ja ennen kaikkea keskittyä asioihin, jotka tuottavat minulle mielihyvää: Yhdessäoloon perheen ja ystävien kanssa. Tohtori 2.0 on valmis, 2020 bring it on!