Tämä blogiteksti on muokattu Suomen Painonnostoliiton jäsenjulkaisussa Tempaus -lehdessä julkaistun artikkelin pohjalta.
Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen, myös painonnostorintamalla. Harjoittelusta tuli pienryhmässä ja etäisyydet huomioivaa puurtamista, ja kisakalenteri tyhjeni miltei täysin. Onneksi sentään Masters EM -kisat järjestettiin – etäkisoina, ja treenimotivaatio parani marraskuussa hetkellisesti kun tiedossa oli pientä kisajännitystä. Oman treenaamisen lisäksi painonnosto valtasi tilaa myös vapaa-ajalta, sillä viime vuosi oli myös ensimmäiseni Painonnostoliiton johtokunnassa. Mainittakoon siis vielä se, että valintani johtokuntaan ei perustunut pelkästään sukupuoleen. En siis ole ”vain” kiintiönainen, vaan toivon, että myös omalla panoksellani voin vaikuttaa siihen, miten painonnosto kehittyy tulevaisuudessa. Minulle erityisen tärkeitä teemoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja reilu peli.
Missä mennään?
Stereotypioiden valossa naiset nähdään usein tunteellisina päätöksentekijöinä. Lähdetään siis liikkeelle ”miehekkäästi” tilastoilla ja kovilla faktoilla. Lehtijuttujen perusteella painonnosto on ollut viime vuosina nosteessa, kun lajin pariin on tullut lisää harrastajia erityisesti toiminnallisen urheilun parista. Toistaiseksi se ei kuitenkaan suuremmin lisenssitilastoissa näy. Vai näkyykö?
Kuten kuvasta näkyy, vuosien 2017-2018 välillä on huomattava (11%) kasvu. Mutta sen jälkeen kasvu on tasaantunut. Mutta mistä kasvu tulee, ja mitä muuta tilastot kertovat? Harrastajamäärä ei toki ole sama kuin lisenssimäärä – harrastajia on huomattavasti enemmän (seurojen ilmoituksen mukaan 5345 vuonna 2020) , mutta kilpailevien nostajien määrä kertoo kuitenkin aktiivisuudesta, ja lajin kilpailutoiminnan aktiivisuudesta. Kun lisenssitiedot siirtyivät Suomisport -järjestelmään vuonna 2018 tarkkuus lisääntyi. Nyt saamme tietoa myös sukupuolen perusteella. Lehtijuttujen perustella painonnoston harrastajien joukkoon on tullut lisää naisia. Tai niin luulemme. Lisenssitilastoissa tämäkään ei nimittäin vielä näy.
Tilastojen valossa kilpailevien naispainonnostajien määrä ei ole juurikaan noussut vuosina 2018-2020. Tarkemmin katsottaessa voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset: Ensinnäkin Masters-harrastajien määrä on nousussa. Ja toiseksi aikuisten lisenssimäärät ovat laskussa. Syitä on varmastikin monia, ja pohdin niitä jatkossa – mutta ensin tasa-arvon vuoksi myös miesten lisenssimäärän kehitys samalla aikavälillä.
Kilpailevien miesharrastajien määrä on kasvanut hienoisesti (4-6%) vuosina 2018-2020. Kokonaisuutena lisenssien määrä ei kuitenkaan ole juurikaan muuttunut. Nähtäväksi jää mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, sillä vuoden 2020 aikana toiminnallinen urheilu on liittynyt painonnostoliiton lajien joukkoon kahvakuulan rinnalle. Harrastajamäärän kasvulla on merkitystä lajin talouden kannalta. Haastankin meidät kaikki talkoisiin, jotta saisimme enemmän naisia ja miehiä lajin pariin. Myös kilpailutoimintaan.
Harrastaja- ja kilpalijamäärät kasvuun reilulla pelillä
Painonnosto on perinteisesti ollut vahvojen miesten laji. Lehtien luoman mielikuvan perusteella naisharrastajien määrä on noussut, lisenssitilastot kertovat kuitenkin toista: Kilpailevien naisharrastajien määrä ei ole räjähtänyt käsiin, ja aikuisten lisenssimäärä on pudonnut huomattavasti (18%) vuosina 2019-2020. Syitä voidaan toki etsiä vaikkapa koronasta, joka on hiljentänyt kilpailutoiminnan tai lajin kulttuurista. Seuraavassa lisää kiinnostavia faktoja aiheeseen liittyen:
Suomen Urheilun Eettisen Keskuksen (SUEK) syyskuussa julkaistun häirintätutkimuksen tulokset kertovat Suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Tutkimus on kattava, sen aineisto koostuu yli 9 000 suomalaisen kilpaurheilijan vastauksista. ”Kaikista vastaajista seksuaalista häirintää oli kokenut noin joka neljäs (26 prosenttia). Naisista seksuaalista häirintää oli kokenut lähes joka kolmas (32 prosenttia) ja miehistä lähes joka viides (19 prosenttia). Naiset olivat kokeneet sukupuolista häirintää (23 prosenttia) selvästienemmän kuin miehet (kolme prosenttia). Naiset olivat myös havainneet seksuaalista tai sukupuolista häirintää (26 prosenttia) miehiä useammin (12 prosenttia). ”
Lähde SUEK Häirintätutkimus, 2020
Painonnoston osalta tulokset eivät suuresti poikenneet kokonaisuudesta. Positiivista on siis se, että painonnostajat eivät siis ole muita huonompia. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että liian moni – nainen tai mies – tuntee kokeneensa häirintää. Kun saimme SUEK:n tutkimuksen tulokset tietoomme, halusimme paneutua aiheeseen. SUEK toteutti pyynnöstämme lokakuussa 2020 kyselyn Ryhmä Rovaniemen, eli nuorten lupaavien nostajien ryhmälle tavoitteenamme selvittää esiintyykö ryhmän toiminnassa epäasiallista käyttäytymistä. 73% eli 30 urheilijaa vastasi kyselyyn. Tulokset huolestuttavat minua naisena ja äitinä: 26% urheilijoista, eli joka neljäs oli kokenut jonkinlaista häirintää, ja peräti 43% (13) urheilijaa oli havainnut häirintää.
Tilastot ovat tilastoja. Ja ne kertovat karua kieltään siitä, että valitettavasti häirintää esiintyy suomalaissa urheilussa, ja painonnostossa. Se, että emme lajina ole pahimmasta päästä ei ole hyvä tulos. Syyllisten metsästys ei kuitenkaan ole tarpeen. Sen sijaan jos haluamme viedä lajia eteenpäin, niin meidän on kaikkien kannettava kortemme kekoon.
Sanat ja teot
Meidän kaikkien intohimoisten painonnostajien vastuulla on se, miten laji kehittyy tulevaisuudessa. Häirinnän kitkeminen lajista vaatii jokaiselta toimenpiteitä. Huomion kiinnittämistä sanoihin ja tekoihin. Suullisten kommenttien perusteella suurin osa häirinnästä on sanallista: Asiatonta läppää, seksuaalisväritteisiä vitsejä ja ulkonäköön kohdistuvia kommentteja. Omissa treeniporukoissani Tempaus Areenalla Hakaniemessä meno on välillä kuin ”Tapparan kopissa”. Myös Kasitonnisen Urheilijoiden masters-treenaajien kanssa Kivenlahdessa läppä lentää. Ja välillä tuntuu siltä, että oma ja kanssatreenaajien suu pitäisi pestä saippualla. Mutta. Toistaiseksi ainakin tunnelma on ollut positiivinen ja avoin. Ainakin minun mielestäni.
Haasteena erityisesti sanallisessa häirinnässä on se, että se on usein subjektiivista. Se mikä toiselle on huumoria, voi toiselle osua kipeään paikkaan. Ehkäpä siksi, haastan kaikki talkoisiin. Toivon, että jatkossa kiinnitämme huomiota omaan puhetapaan. Jos tuntuu siltä, että joku loukkaantuu, on parempi pyytää anteeksi heti eikä jäädä odottamaan. Sama pätee muiden sanomisiin, jos näette, että joku loukkaantuu, niin puuttukaa tilanteeseen. Ja mitä asiattomaan kosketteluun tulee, niin sen suhteen puuttuminen on vähintään yhtä tärkeää!
Olen tehnyt suurimman osan työurastani miesvaltaisissa työympäristöissä. Minua on tytötelty ja joskus väheksyttykin, mutta onneksi olen säästynyt suuremmilta epäasiallisuuksilta. Vuosien mittaan nahka on parkkiintunut sen verran, että osaan varmasti pitää puoleni. Enkä todellakaan ole varmasti kielenkäytöltäni 100% asiallinen – pikemminkin päinvastoin. Enkä siis tarkoita, että salilla pitäisi olla ryppyotsaisesti hiljaa, vaan toivon avointa keskustelua.
Yhdessä enemmän
Naispainonnostajat ovat viime vuosina olleet kovassa nosteessa. Anni Vuohijoen ja Meri Ilmarisen arvokisamenestykselle on myös perijättäriä. Haastankin meidät kaikki tukemaan erityisesti nuorten naisnostajien harjoittelua ja kilpailua reilun pelin hengessä. Ei enää asiattomia vitsejä ja pepulle taputtelua. Ja mitä meihin masters-naisiin tulee, niin pidetään hauskaa, kerätään lihasmassaa ja ollaan vahvoja. Ja muutetaan lajia sisältä päin. Vastuullisuus on meidän kaikkien asia. Se on reilua peliä. Kiusaamiseen ja epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumista. Me kaikki voimme tehdä osamme. Omalta osaltani toivon, että voin auttaa mahdollisuuksien mukaan. Uskon ja toivon, että tulevaisuudessa painonnoston lajikulttuuri muuttuu entistä avoimemmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja reilummaksi. Laji ei muutu jos me emme muutu.
PS. Kansikuvassa Porlammin Pamauksen edustusjoukkue, joka sai kelpo saaliin 2020 Masters EM -Kisoista.
