Reilu peli – kaikille!

Koronasta huolimatta olen jatkanut treenaamista. Desinfioinut käsiä ja välineitä. Ja luottanut siihen, että treenaamisen hyödyt ovat koronapelkoa suuremmat. Suurin syy ”tietoiseen altistumiseen” on liikunnan tuoman endorfiinin ohella treenikaverit: Kun kasvokkain tapahtuvat kontaktit työelämässä ovat kutistuneet olemattomiin, treenikaverit, eli energisoiva joukko erilaisia ihmisiä, auttavat osaltaan jaksamaan syksyn pimeydessä. Maanantaina pelaan tennistä, tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina nostan painoja. Jokainen treenikerta on erilainen, ja jokaisessa ryhmässä on omanlaisensa dynamiikka. Ja onneksi positiivinen sellainen. Mutta: Muunlaisiakin ihmisiä ja ympäristöjä on – ja kaikki eivät voi seuraansa valita.

Viime viikkojen uutisoinnissa huomioni on kiinnittynyt kahteen asiaan, jotka ajattelin tässä blogipostauksessa nivoa yhteen. Teemat ovat kiusaaminen urheilussa ja työpaikalla. Molempien seuraukset ovat huomattavat: Sekä henkilökohtaisen hyvinvoinnin, että kansanterveyden näkökulmista. Tämän postauksen tavoitteena on siis haastaa jokainen meistä toimimaan kahdella tavalla: Kiinnittämään huomiota omaan käyttäytymiseen ja puhetapaan, sillä se on asia jonka voimme muuttaa. Ja toisaalta toimimaan peilinä muille.

Terve sielu terveessä ruumiissa

Suurin osa meistä on osallistunut urheiluseurojen toimintaan joko itse tai välillisesti. Seisonut kentän laidalla kaatosateessa katsomassa lasten pelejä. Kilpaillut itse joko nuoruudessa tai vanhempana. Ja näin ollut osaltaan luomassa suomalaisen urheilun kulttuuria, joka parhaimmillaan luo pohjaa koko elämän kestävälle kipinälle liikkua, ja huonoimmillaan tappaa innostuksen.

Huolestuin lukiessani syyskuussa julkaistuja tuloksia Suomen urheilun eettinen keskus SUEK:n tutkimuksesta, jossa selvitettiin ovatko urheilijat kokeneet tai havainneet seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Yllättävän monet olivat. Nyt kun tulokset ovat käsissämme, suosittelen, että kaikki me, äidit ja isät, jotka seisomme kentän laidalla tai, urheilijat, valmentajat ja yleisö, jotka kannustamme katsomosta käsin, keskitymme miettimään, miten saamme turvallisen ja positiivisen tunnelman välitettyä lähiympäristöömme.

Mikä sitten on häirintää? Loukkaava fyysinen lähestyminen on helpompaa tunnistaa kuin sanallinen. Ja loppujen lopuksi kysymys on kokemuksesta. Se mikä toiselle on viatonta herjan heittoa voi toiselle olla kipeä asia. Turvallisen ja positiivisen kulttuurin luominen pohjautuu avoimelle keskustelulle. SUEK:n tutkimus antaa siihen motivaation. Tulokset julkaistiin positiivisessa hengessä, ei vain ongelmia listaten, vaan myös ratkaisuja tarjoten.

Työn raskaan raatajat

Häirintä ja kiusaaminen ei rajoitu urheiluun ja vapaa-aikaan, vaan se voi hiipiä myös työpaikalle. 60 % palkansaajista on havainnut työpaikallaan työpaikkakiusaamista joko kollegoiden, asiakkaiden tai esimiesten taholta ainakin joskus. Työpaikkakiusaaminen voi liittyä joko työhön tai työpaikalla tapahtuvaan käyttäytymiseen. Se voi olla huutamista, haukkumista, toisen työn mitätöintiä tai ammatillisen pätevyyden kyseenalaistamista, mutta myös sosiaalista eristämistä – jotakuta ei syystä tai toisesta oteta huomioon, hänet suljetaan ulkopuolelle ja hänen työtään ja tekemistään yritetään sivuuttaa. Tai kohtuutonta valvontaa tai kohtuuttomia vaatimuksia. Veikkaan myös, että Koronan tuoma digiloikka ei ole kaikille positiivinen asia. Sen myötä työelämän haasteet hiipivät kotiin kuin varkain.

Seuraukset voivat olla kohtalokkaat: Kyynistymisen ja heikon ammatillisen itsetunnon polulle vie taas esihenkilöiden ja työkavereiden heikko tuki, omien vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen sekä se, ettei organisaatiossa keskustella. Taloudellinen vaikutus näkyy suoraan työssäpoissaoloina ja epäsuorasti tuottavuuden laskuna. Henkilökohtaisella tasolla vaikutukset eivät rajoitu työpaikalle, vaan heijastuvat kotiin ja perheeseen.

Puhuminen on hopeaa vaikeneminen kultaa?

Mitä SUEK:n tutkimuksen julkaisuun tulee, olen iloinen Painonnostoliiton kannanotosta. Lajimme on nosteessa ja meillä on paljon nuoria naisnostajia, joiden kehitys tapahtuu toivottavasti lähivuosina turvallisessa ja positiivisessa ympäristössä. Tutkimuksen perusteella olemme määritelleet toimenpiteitä, joiden toteuttamisessa jäsenseurojen ja liiton yhteistyö on kullanarvoista. On kuitenkin tärkeintä saada kyselyn pohjalta avoin keskustelu käyntiin ja sen perusteella tehdä tarvittavia muutoksia toimintaan.

Mitä työelämään tulee, välittävä organisaatiokulttuuri on ollut agendallani jo pari vuotta. Avoimuus, keskustelu ja positiivinen organisaatiokulttuuri on tutkitusti linkitetty taloudelliseen menestykseen. Läpinäkyvyys, reiluus ja välittäminen – niiden tuominen organisaatioihin ja ekosysteemeihin on tätä päivää. En siis halua olla vain nostamassa esille ongelmia, vaan toiveissani on jatkaa tutkimusta aiheen tiimoilta nyt kun Ecosystem Handbook on valmis. Kirjailin viime viikolla tutkimussuunnitelman, joten voin tarttua toimeen toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. Positiivisesti ajateltuna homma on siis tekemistä vaille valmis!

Urheilun ja työelämän kiusaaminen ovat molemmat ilmiöitä, joihin puuttuminen vaatii avoimuutta. Toisaalta kykyä tunnistaa omat ja muiden käyttäytymismallit ja karsia mahdollisia loukkaavia tai epäasiallisia toimintamalleja. Toisaalta rohkeutta puuttua asioihin. Loppujen lopuksi muutos alkaa toiminnasta. Siitä, että uskaltaa puuttua kiusaamiseen heti kun sitä epäilee. Rohkeutta puuttua ja muuttua! Siinä me kaikki voimme kantaa kortemme kekoon! Syksyn pimetessä tarvitsemme positiivista energiaa, etenkin nyt kun koronatilanne näyttää pahentuvan.