Viime keväänä, 16 -vuotias tyttäreni Linda kysyi minulta vaikean kysymyksen: ”Mamma milloin olet spontaanisti vain hengannut ystäviesi kanssa?” Se sai minut miettimään. Vastasin siis kysymykseen hiukan ironisesti, että minullahan on kalenterissa säännöllisesti tapaamisia ystävieni kanssa – spontaanisti aikataulutettuina. Linda ei kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoi: ”Mutta miksi asiat pitää aina kalenteroida, miksi ei voi vaan soittaa ja/tai mennä käymään?”.

Tänä viikonloppuna olin Oulussa ”hirvenmetsästyksessä”, eli joka syksyisellä viikonloppumatkalla tapaamassa ystävääni. Vaikka retki oli laitettu kalenteriin jo viikkoja aikaisemmin, ja siis suunniteltu tapahtuma, oli se kuitenkin hengeltään spontaani. Emme tyypillisesti tee mitään erikoista – kävelemme kaupungilla, käymme syömässä, teatterissa tai elokuvissa, tai keksimme jotain muuta mukavaa. Emme siis sovi ohjelmaa etukäteen, vaan teemme asioita, jotka sopivat hetkeen. Eli olemme siis spontaaneja? Viikonlopun kuluessa totesin, että ”vain oleminen” on erittäin rentouttavaa. Ja kuitenkin sain paljon aikaan. Se sai minut miettimään spontaaniutta yleisestikin, ja ”ei minkään tekemisen” tarpeellisuutta.

Spontaaniuden sietämätön keveys

Suunnittelemattomuus ei ole minulle luontainen toimintatapa. Joten suunnittelen siis spontaaniutta, joka minun tapauksessani vaatii kalenteroitua arjesta irtautumista. Onneksi omien rajoitteiden tiedostaminen auttaa. Koska kotona ajan täyttö kotiaskareilla tai erilaisilla rutiineilla on helppoa, olen todennut, että maiseman vaihto auttaa asiaa: Viikonloppumatkat ystävien kanssa tai vaikkapa päivän retriitti kesäpaikassamme Hangossa toimivat pakona arjesta, ja antavat tilaa ajattelulle.

Tekemättömyys ja rutiinien rikkominen on myös tutkitusti terveellistä. Ne auttavat näkemään asioita eri tavalla, ja vapauttavat aikaa luovuudelle. Siitä puhuvat myös Breaks.fi:n perustajat, joita tapasin viime viikolla Innovation House Finlandin uudessa toimipisteessa Kalliossa. He ovat kehittäneet ”Creative Breaks” -konseptin, jonka tarkoituksena on vahvistaa ja rohkaista ihmisten luontaista taipumusta luovaan ajatteluun ja innovointiin, jotka puolestaan kehittävät yksilön ja yhteisön oppimiskykyä sekä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja tuomalla arkeen pieniä luovuutta lisääviä hetkiä ja tapahtumia. Ostan ajatuksen, ehkäpä siksi, että pyrin omassa arjessani pitämään spontaaniuden agendalla.

Kotvimisen jalo taito

Spontaaniuden pikkuserkku on kotviminen, joka määritellään juuri ilmestynessä suomalaiskirjassa seuraavasti: Kotviminen on työn tekemiseen olennaisesti kuuluva tauko, jota ilman työ ei valmistu. Eli toisin sanoen työhön liittymätöntä toimintaa, joka vie kuitenkin asioita eteenpäin – eli ajan ottamista ajattelulle. Kotviminen, eli ”ei minkään tekeminen” tuntuu tehottomalta ajankäytöltä, sillä käsillä olevaa työtä ei kotviessa edistetä, vaan sen annetaan hautua.

Kirjoittajien mielestä kotvimisesta on kuitenkin monenlaista hyötyä. Kun aivot saavat levätä ärsykkeiltä, ne palautuvat ja alkavat tuottaa uusia ajatuksia ja ideoita. Kotviminen on siis parhaimmillaan edellä mainittu ”creative break”, tai ainakin sen läheinen sukulainen.

Spontaanilla kotvimisella tehokkuuteen

Luovuuden lisääntymisellä työyhteisöissä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia. Se näkyy hyvinvointina, parantaa motivaatiota ja saa aikaan työssä onnistumisen kokemuksia ja kehittää ongelmanratkaisutaitoja. Yhdessä nämä kaikki johtavat lopulta tuottavuuden paranemiseen. Eli antamalla tilaa ”ei-minkään” tekemiselle ja näennäisesti tehottomalle toiminnalle, olemme itse asiassa tehokkaampia. Viikonlopun spontaanin kotvimisen jälkeen tarkastelinkin, toimiiko lähestymistapa muutaman päivän empiirisen aineiston perusteella.

Tulin siihen tulokseen, että toimii: Sain luettua Risto Siilasmaan Paranoidin Optimistin ja Patagonian perustajan Yvan Chouinardin kirjan Let my people go surfing -kirjat loppuun. Niiden herättämien ajatusten ja ystäväni kanssa käytyjen keskustelujen kautta huomasin, että olemme unohtaneet Välittävän yrityskulttuurin tutkimuksesta yhden avainkysymyksen. Viikonlopun kuluessa katsoimme myös 3 leffaa ja niiden lomassa sain neulottua yhdet villasukat loppuun, tein Linna Masters -crossfit kisojen karsinnan ja kävin pari kertaa juoksemassa. Kaikki tämä siis spontaanisti, suorittamatta ja leppoisan yhdessäolon, hyvän ruuan ja muutaman viinilasillisen lomassa. Ehdimme myös ulos syömään, järjestimme perhepäivällisen ja ehdimme retkelle Hailuotoon nauttimaan syystuulesta. Viikonloppu tuntui paljon normaalia pidemmältä – spontaanisti kotvimalla aikakin tuntuu kuluvan hitaammin.