Koulujen loppuminen on monelle nuorelle ja vanhemmillekin tärkeä hetki. Niin minullekin. Katsellessani Espoo International Schoolin kevätjuhlan ysiluokkalaisia, tyttöjä mekoissaan ja poikia puvuissaan, jäin miettimään suomalaisen koulun merkitystä ja sitä miten suomalainen koulu erottuu joukosta kansainvälisessä vertailussa. Selvyyden vuoksi todettakoon, että mietintäni ei perustu PISA -tutkimukseen vaan omaan kokemukseeni kouluista joissa lapseni ovat opiskelleet asuessamme eri puolilla maailmaa.

Osa 1: Brasilia

Kaikki kolme tytärtämme aloittivat koulunkäynnin Brasiliassa. Ensin esikoulunomaisessa yksityiskoulussa, Bloomissa, sitten paikallisessa brittiläisessä koulussa, Escola Britannicassa. Bloomissa opetus oli puoliksi portugaliksi, puoleksi englanniksi, brittiläisessä koulussa kokonaan englanniksi. Koska lapset olivat vielä pieniä, suurin huoleni ei ollut opetuksen taso, vaan se viihtyivätkö lapset. Ja onneksi viihtyivät, opettajat olivat iloisia ja positiivisia, ja koulunkäynti oli hauskaa. Uskon, että positiivisuudella luotiin pohja elinikäiselle halulle oppia.

Erityispiirre: Brasiliassa jalkapallo on vakava asia. Se näkyi mm. siinä, että Brasilian pelit oikeuttivat vapautukseen koulusta. Jalkapallon myötä ensimmäinen kansallislaulu, jonka lapseni osasivat ei ollut Maamme -laulu vaan Brasilian kansallishymni.

Osa 2: Kenia

Muuttaessamme Keniaan jatkoimme brittiläisessä koulussa. Banda -koulussa oli harrypottermaisia ulottuvuuksia: oppilaat jaettiin”tupiin” jotka kilpailivat paitsi arvosanoissa myös eri urheilulajeissa. Vaikka koulupäivät olivat pitkiä, tyypillisesti aamukahdeksasta kolmeen, se ei lapsia haitannut. He viihtyivät koulussa mainiosti, koska opetus ja erilaiset harrastuskerhot oli nivottu koulupäivään. Tyttäreni kävivät esimerkiksi taidekerhossa, tenniksessä ja tyttöjen rugbyssa, joka oli minusta hurja harrastus hintelälle kymmenvuotiaalle.

Erityispiirre: Afrikassa on tilaa, ja niin oli Bandassakin. Luonto oli lähellä koulussakin, sillä sitä ympäröivillä jalkapallo- ja maahockeykentillä laidunsi usein mm. villisikoja.

Osa 3: Miami

Muuttaessamme Miamiin opetussuunnitelma vaihtui brittiläisestä amerikkalaiseen. Tässä vaiheessa kiinnitimme erityisesti huomiota opetuksen tasoon, ja se oli helppoa: Koulut pisteytetään vuosittaisten tasokokeiden perusteella. Koulunkäynti oli hyvin kurinalaista. Koulupäivät olivat pitkiä, ja läksyjä oli paljon. Normaalin opetuksen ohella oppilaille oli tarjolla erityisohjelmia: Vanhin tyttäreni valitsi taidepainotteisen yläasteen ja keskimmäinen tyttäremme oli lahjakkaiden lasten ohjelmassa. Näistä taidepainotteinen ”magnet” ohjelma innosti piirtämään ja maalaamaan, ”gifted” -ohjelma sen sijaan oli silminnähden stressaava.

Erityispiirre: Kouluruoka… Vaikka amerikkalaisesta kouluruuasta puhutaan paljon, todellisuus löi silmille vasta kun eväsrumba pyöri päivästä ja viikosta toiseen. Koulun ruokalan tarjonta oli lähinnä pizzaa, hampurilaisia ja ranskalaisia, joten pysyimme siitä erossa. Se kuitenkin tarkoitti aikamoista vaivannäköä eväiden suhteen.

Osa 4: Suomi

Muuttaessamme Suomeen, meillä oli kokemusta erilaisista kouluista ja opetussunnitelmista. Koska lapsemme olivat opiskelleet pääosin englanniksi, olimme tyytyväisiä kun kaikki kolme pääsivät Komeetan Koulun ja myöhemmin Opinmäen englanninkieliseen opetukseen. Ensimmäinen vuosi oli totuttelua: Koulupäivät olivat lyhyitä, ja läksyjä oli näennäisesti vähän. Ala-asteen muuttuessa yläasteeksi ja lukioksi opiskelun vaativuus kasvoi, ja kun se tapahtui vähitellen lapset oppivat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan.

Suomalainen koulu on epäilemättä hyvä. Mutta jos saisin valita, tekisin muutaman muutoksen:

• Harrastukset osaksi koulupäivää: Uskon, että ala-asteen leikinomaisuus ja lyhyet koulupäivät ovat oppimisen kannalta hyväksi, ne ruokkivat oppimisen iloa. Asian kääntöpuolella on harrastamisen järjestäminen koulupäivän jälkeen: Jos harrastukset saataisiin jotenkin integroitua päivään samaan tapaan kuin Keniassa, helpottaisi se vanhempien kuljetusrumbaa. Kun puhutaan ekosysteemeistä, alustataloudesta ja innovaatioista, tässä olisi oiva mahdollisuus julkisen ja yksityisen sektorin yhteispeliin niin itse harrastamisessa kuin kuljetuksissakin.
• Koulupuku: Kolmen tyttären taloudessa kouluun lähtö vaikeutui eksponentiaalisesti, kun vaatteiden valinta tuli osaksi aamutoimia. Koulupuku on mielestäni mainio keksintö, joskin ymmärrän, että Suomessa ajatus tuntuu vieraalta… Joten rajoitan ehdotuksen koskemaan sisävaatteita.
• Joustavuus: Olemme kaksikielinen perhe, ja lastemme äidinkieli on ruotsi. Koska lapsemme ovat opiskelleet englanniksi, on suomi heille ensimmäinen vieras kieli. Yläasteen ”pakkoruotsi” on tässä kontekstissa mielenkiintoinen. Kävimme kädenvääntöä Espoon opetustoimen kanssa siitä, onko ruotsin alkeiden opiskelu tarkoituksenmukaista, mutta tuloksetta. Ruotsi oli ja pysyi lukujärjestyksessä, koska näin on säädetty.

Oppia ikä kaikki

Mitä opetukseen tulee, uskon, että suomalainen koulujärjestelmä on maailman huippua. Omien kouluvuosieni muistot henkilöityvät innostaviin ja kannustaviin opettajiin. Myös tyttäreni ovat tuoneet asian julki: Koulusta puhuttaessa opettajat mainitaan usein nimeltä. Oppiminen henkilöityy hyvässä ja pahassa.

Oppimisen ilo ja rohkeus tehdä asioita uudella tavalla rakentuvat kouluvuosien aikana. Ne ovat kyvykkyyksiä, joille on käyttöä myös muuttuvassa työelämässä. Kiitos siis kaikille niille inspiroiville opettajille, joita olen kohdannut vuosien varrella. Te olette osa suomalaisen innovatiivisuuden perustaa. Vaikka koulu loppuu, oppiminen ei lopu koskaan!