Futuricen Podcast ”Valoisa tulevaisuus”, Breaksin vlogi artifikaatiosta ja johtamisen luento Turun Kauppakorkeakoulussa ovat olleet viime viikkojen agendallani. Kaikki ovat vieneet minut epämukavuusalueelle, eli tilanteisiin, joissa valmistautuminen auttaa, mutta loppujen lopuksi pitää vain luottaa siihen, että asiat menevät hyvin. Varsin vieras ajatus ottaen huomioon, että tyypillisesti haluan pitää langat käsissäni ja kontrolloida sekä tekemisen tapaa, että lopputulosta.

En varmaakaan ole ajatusteni kanssa yksin. Ehkä sinäkin olet huomannut sanovasi ”ei”, koska ”kyllä” johtaisi tilanteeseen, jossa et ehkä ole mukavuusalueellasi? Tilanteeseen, jossa et välttämättä voi kontrolloida lopputulemaa tai ennalta edes tietää voitko vaikuttaa siihen. Ja sitten ehkä myöhemmin miettinyt, että ”olisi sittenkin pitänyt uskaltaa?” Opeteltuani luopumaan kontrollista olenkin todennut, että kannattaa sanoa kyllä ja mennä mukaan pelottavampiinkin tilanteisiin. Miksikö? No siksi, että epämukavuusalueella oppii eniten. Isompia ja pienempiä asioita.

Osa 1: Futuricen Podcast -vieraana

Oli synkkä ja myrskyinen torstaiaamu kun etsin tietäni kohti Digitalentsin toimistoa Maria 01:ssa. Siellä minua odottivat lämmin tunnelma, kahvin tuoksu ja valmiiksi katettu aamiaispöytä. Paikalla olivat myös Futuricen Virpi Vaittinen ja keskustelun moderaattori Mikael Jungner. Kahvin voimalla pääsimme hyvin keskustelun alkuun, ja siirryimme vähitellen kohti studiota ja päivän teemaa, eli työelämää ja organisaatiokulttuuria. Saimme luurit päähän ja Mikael laittoi keskustelun käyntiin. Virpin ajattelu herätteli uusia ajatuksia, ja uskomatonta kyllä keskustelu soljui eteenpäin kuin itsestään. Oli kiva huomata, että viime kuukausien välittävän yrityskulttuurin tutkimuksen teemat kiinnostavat myös muita, ja niistä syntyy yhteinen kieli kuin itsestään. Jännityskin unohtui keskustelun kuluessa, ja aika kului kuin siivillä.

Päivän oppi: Pimeinkin päivä muuttuu valoisaksi, kun on innostavaa seuraa ja hyvää kahvia. Kun pääsee samanhenkisten ihmisten kanssa yhteiseen flow -tilaan, oppii toisilta ja samalla löytää uusia yhteyksiä omasta aihepiiristä.

Osa 2: Breaksin vlogi -kuvauksissa

Podcast on vaativa media, jossa joutuu kuuntelemaan omaa ääntään. Videoblogi on ehkä vielä astetta vaativampi, kun pitää hallita myös eleitä ja ilmeitä. Siksi aloitin valmistautumisen kuvauksiin jo edellisenä iltana pohtimalla asuvalintaa. Onneksi 3 teinitytön taloudessa pukeutumiskonsulttien apu on lähellä. Epämukavuuden sietokykyni ei kuitenkaan riittänyt Lindan valitseman asun pukemiseen – oranssi minihame tuntui liian rohkealle. Sen sijaan kaivelin aamulla kaapista turvallisen mustan mekon ja suuntasin se päälläni Kallioon Innovation House Finlandiin kuvauksiin.

Tälläkin kertaa aihe, eli luovuus työelämässä oli mielenkiintoinen. Keskustelun moderaattorina toimineella Breaksin Jaana Komscha-Härkösellä oli haastava tehtävä pitää minut ja keskustelukumppanini Dazzlen luovuus- ja tulevaisuusjohtaja Vesa Auvinen ruodussa. Mutta ehkä luovuuskeskusteluun kuuluukin se, että aiheet vaihtelivat tekoälystä musiikkiin ja kuvataiteista neulomiseen?

Päivän oppi: Kaikkea ei kannata riskeerata – musta mekko piti pukeutumisen mukavuusalueella, ja olemuksen rentona. Sen ansiosta oli helppoa olla läsnä ja unohtaa turha itsekriittisyys ja kameran läsnäolo. Ehkä seuraavalla kerralla uskallan revitellä oranssissa minihameessa…

Osa 3: Vierailuluennoitsijana Turussa

Olen vuosien varrella esiintynyt paljon erilaisissa tilaisuuksissa. Enkä tyypillisesti ole jännittänyt esiintymistä etukäteen. Tilanne on kuitenkin muuttunut: On ollut helppoa olla ”Sari Nokialta” tai ”Sari KONEelta”, nyt edustan itseäni, ja ehkä sen takia otan myös palautteen henkilökohtaisemmin. Ja jännitän esiintymisiä etukäteen. Tässä tapauksessa esityksen formaatti oli erityisen haastava: Aikaa oli varattu reilu tunti, kun tyypillisemmin olen tottunut tiivistämään sanottavani pariinkymmeneen minuuttiin.

Olimme sopineet kurssin vetäjän, eli Professori Satu Teerikankaan kanssa treffit aulaan. Kun Satu tuli paikalle suuntasimme luokkaan ja saimme kun saimmekin tekniikan toimimaan. Luennon kuluessa jännitykseni suli. Tulevat kauppatieteilijät kuuntelivat kohtuullisen keskittyneen näköisinä ja jopa osallistuivat keskusteluun ja kysyivät kysymyksiä. Luentoni oli enemmän käytäntöä kuin teoriaa, muutosjohtamisen läpikäyntiä esimerkkien ja tilanteiden kautta. Mikä parasta, luentoon valmistautuminen toimi erinomaisena reflektiona. Uskon, että opin itse luennosta eniten. Ja toivon, että myös opiskelijoille jäi jotain mieleen.

Päivän oppi: Jokainen esiintyminen opettaa jotakin. Niin myös tässä tapauksessa. Omien johtamiskokemuksien reflektointi pakottaa analysoimaan tilanteita objektiivisesti ja aika antaa tilaa pohtia eri tekijöiden motiiveja. Kannattaa siis reflektoida, vaikka ei luennoisikaan.

Kyllä kannattaa

Vuosi lähestyy loppuaan, ja tiedän jo nyt, että ensi vuosi tuo tullessaan mielenkiintoisia asioita. Tutkimusrintamalla tapahtuu paljon: Datan keruu on lähdössä käyntiin ja haaveilen myös ensimmäisen paperin kirjoittamisesta. Suunnittelupöydällä on myös johtamisen koulutusohjelma Hanken & SSE EE:n kanssa ja yritysvastuullisuuteen liittyvää tekemistä yhdessä Better Future Finland -verkoston kanssa. Ja paljon muuta, niin nykyisten kuin uusienkin yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tämän vuoden tekemisten valossa, voin vain todeta, että elämäni on varmasti epävarmempaa kuin vuosi sitten. Mutta se on myös inspiroivaa, antoisaa ja opettavaista. On siis kannattanut sanoa ”kyllä” ja lähteä mukaan erilaisiin hankkeisiin. Sitä aion tehdä myös ensi vuonna.

PS. Blogia kirjoittaessani luin suru-uutisen Botswanan lento-onnettomuudessa kuolleesta ystävästä. Se jos mikä muistuttaa siitä, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi turhaan epäröintiin. Kannattaa uskaltaa, ja sanoa kyllä silloinkin kun haluaisi sanoa ei. Elää täysillä, niin töissä kuin kotonakin.