Loppukesän viilenevät aamut ja lämpimät päivät ovat tehneet paluun arkeen helpoksi. On kiva kun sukkahousut ja takki ovat vielä pysyneet kaapissa ja kesämekoilla pärjää vielä. Kesän loppuminen herättää kuitenkin keskustelua: Vaikka Duunitorin vinkit siitä ”Kuinka helpottaa paluuta harmaaseen arkeen” ovat varmasti tarpeen, pidän enemmän Anna-lehden lähestymistavasta ”Töihinpaluu lempeästi – 17 vinkkiä”. Lempeyden hengessä olen viime viikkoina motivoinut itseni aloittamaan kerran viikossa päiväni aamu-uinnilla Allas Sea Poolilla. Se on ihana paikka, ei vähiten siksi, että uinnin jälkeen voi jatkaa lempeää päivän aloitusta palaverilla aamupalan kera.

Ajatusten kirkastusta keskustelulla

Pari viikkoa sitten Allas -aamuni oli erityisen voimaannuttava, sillä uinnin ja saunan jälkeen jäin nauttimaan kiireettömästä sparrailusta huipputiimin kanssa. Palaverin jälkeen pohdin sitä, että olen onnekas, kun olen päässyt keskustelemaan upeiden ja innostuneiden ihmisten kanssa. Samalla mietin sitä, miten tähän on tultu – miten strategisesti ajattelevan prosessiorientoituneen ihmisen kiinnostus on kohdistunut niinkin pehmeään ja lempeään asiaan kuin organisaatiokulttuuri?

Kun aloitin tutkimushankkeen viime keväänä olin määritellyt mielessäni aiheen väljästi: Kiinnostukseni kohdistui strategiaan, yrityksen johtamiskontekstiin ja yksilöön sen osana. Aiheen määrittely vaati kuitenkin kirkastusta, jossa pääsin alkuun sparraamalla teemaa erilaisten ihmisten kanssa. Kirsti Lindberg-Revon kanssa käymäni keskustelut auttoivat minua hahmottamaan ajatukseni viitekehikoksi, jonka avulla sain rekrytoitua mukaan 7 suomalaista yritystä. Yrityshaastattelujen aikana opin valtavasti, ja se rohkaisi puhumaan aiheesta avoimesti myös muiden kanssa. Kesän alussa ystäväni, huikea Ulla Koivukoski innostui aiheesta siinä määrin, että päädyimme tekemään yhteistyötä. Se on kannattanut: Yhdessä tehden ajattelu on mennyt eteenpäin, meillä on hyvä tekemisen meininki.

Dialogia huippuosaajien kanssa

Kun Ulla ehdotti tapaamista Johanna Kotipellon, Riitta Raesmaan ja Petri Aukian kanssa, ajattelin heti, että tiedossa on mieletön ajattelun ilotulitus – mitä muuta voi odottaa kun samaan pöytään istuivat nainen joka on kevään aikana laittanut vauhtia Intian MaaS ekosysteemiin, toinen joka rakentaa kokeilukulttuuria Oy Suomi Ab:ssa, kansainvälisesti tunnettu somevaikuttaja ja yrittäjä joka kokeilee itseohjautuvaa, sosiokraattista organisaatiota käytännössä.

Dialogi on hyvää vuoropuhelua ja yhdessä ajattelua. Se keskittyy vuoropuheluun, jonka avulla asioita voidaan parhaiten tutkia, ymmärtää eri näkökulmista ja löytää entistä parempia ratkaisuja. Määritelmä toteutui keskustelussamme: Esittelyjen ja tutustumisen jälkeen tarinat ja ajatukset soljuivat eteenpäin omalla painollaan. Oli mielenkiintoista kuulla Johannan näkemyksiä valtionhallinnosta, Ullan kokemuksia vuosien varrelta eri kulttuureista ja Riitan ja Petrin kokemuksia siitä miten itseohjautuva organisaatio oikeasti toimii ja minkälaista viestintää ja johtamista se vaatii. Kaikki nämä ovat teemoja, joita Ulla ja minä olemme pohtineet ja kehitelleet välittävän yrityskulttuurin tutkimuksessamme.

Reilun tunnin keskustelu oli voimaannuttava. Palasin tutkimuksen pariin intoa täynnä, etsin Riitan ja Petrin suosittelemia artikkeleita, ja pohdin sitä, miten itseohjautuvuus voisi toimia isommassa mittakaavassa. Saimme siis uusia ajatuksia, jotka vievät ajatteluamme eteenpäin. Kiitos Johanna, Riitta ja Petri – ja tietysti Ulla joka järjesti tapaamisen.

Avoimuus ja innostus vastaan harmaa arki

Keskustelumme oli dialogia parhaimmillaan. Kävimme sitä luottamuksen ilmapiirissä, jossa jokainen osallistuja toi mukaan oman osaamisensa ja persoonansa. Uskonkin, että kuvaamani kaltainen avoin dialogi on paras tapa haastaa ja kehittää omaa ja kollektiivista ajattelua. Monessa organisaatiossa avoin dialogi ei kuitenkaan toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, koska odotukset ja normit luovat painetta käyttäytyä ”hyväksytyllä tavalla”. Pohdinkin, että olisiko duunitorin kuvaama harmaa arki seurausta juuri normeista, ja siitä, että kun ihmiset normalisoivat itsensä, persoona ja tunteet katoavat? Entäpä jos toisimme myös työyhteisössä mukaan osan persoonaamme ja näyttäisimme tunteemme avoimemmin? Ehkä niiden avulla syntyisi lempeyttä, iloa ja innostusta – keinoja joilla nujerramme harmaan arjen yhdessä.

PS. Myös organisaatiopsykologi Pekka Järvi puhuu työelämän normeista Talouselämässä, esitellen työelämän 7 sääntöä, jotka voivat olla avuksi avoimuuden rakentamisessa. En ole 100% samaa mieltä, mutta sääntöjä lukemalla voi ainakin päättää mitä niistä haluaa rikkoa. Mitä mieltä Sinä olet?