Hyvä & Parempi Hallitus

Innovaatiotohtorina olen kokeilukulttuurin kannattaja. Ja miksi en olisi, ovathan Suomen innovatiivisimmat yritykset kokeilukulttuurin puolestapuhujia. On vaikea keksiä mitään uutta, jos ei tee asioita eri tavalla. Olenkin aina ajatellut, että jos ei koskaan tee virheitä ei ole yrittänyt riittävän vaikeita asioita vaan elänyt mukavuusalueella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä uskoisin päättömään riskinottoon– vaan päinvastoin. Riskeistä kannattaa puhua ja vain sanomalla asiat ääneen niihin voidaan vaikuttaa. Tästä puhuimme myös Risto Siilasmaan kanssa pari viikkoa sitten kun juttelimme ”paranoidista optimismista”. Keskustelu Riston kanssa tuli mieleeni kun pohdin hyvän hallitustyön lähtökohtia.

Hallituksen tehtävät ja työn painopistealueet

Osallistuin touko-kesäkuussa Kauppakamarin Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -koulutukseen lähinnä halusta oppia uutta, peilata käytännön kokemusta teoriaa vasten ja oppia muilta hallitustyöstä kiinnostuneilta. Käytännön kokemukseni hallitustyöstä ovat yhdistystoiminnasta, Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla toimivan Finnish Consulting Groupin hallituksesta ja kansainvälistymiseen tähtäävän Innovation House Finlandin hallituksesta. Kaikki ne ovat hyvin erilaisia, mutta opettavaisia hallitustyön kannalta.

Koulutus kirkasti hallitustyön tärkeyttä erityisesti seuraavista lähtökohdista:

  • Omistajastrategia ja sen kirkas määrittely on yrityksen menestyksen kannalta avainasemassa. Olen seurannut sivusta muutaman yrityksen taivalta, ja todennut, että usein jos yrityksellä on useita omistajia, voivat omistajien erilaiset toiveet ja käsitykset olla kasvun jarruna.
    Tohtorin suositus: Vaikka omistajastrategian määrittely voi olla hankalaa, hallituksen kannattaa ottaa se agendalle. Selkeästi artikuloitu omistajastrategia, eli se mitä tavoitellaan tai ei tavoitella, helpottaa operatiivisen johdon työtä huomattavasti.
  • Omistajien, hallituksen ja operatiivisen johdon välisten roolien kirkastus ei ole aina suoraviivaista, varsinkaan perheyrityksissä. Pääperiaate on se, että omistajastrategia määrittelee hallitustyön painopistealueet ja sen minkälaista osaamista hallituksessa pitäisi olla. Sen perusteella hallituksen tärkeimmän tehtävän, toimitusjohtajan nimityksen pitäisi olla helppoa.
    Tohtorin suositus: Yrityksen kasvaessa eri toimijoiden roolit kannattaa kirkastaa ja hakea hallituksen jäseniä määrittelemällä menestyksen kannalta tärkeimpiä kyvykkyyksiä. Kannattaa myös pyrkiä tietoisesti diversiteettiin – liiketoimintaosaamisen lisäksi esimerkiksi brändin kehittäminen, markkinointi tai vaikkapa asiakaskokemuksen kehittäminen tai analytiikan ja teoälyn hyödyntäminen liiketoiminnassa ovat alueita, joihin kannattaa hakea sparrailuapua hallituksen kautta.
  • Hallituksen vastuu: Vaikka toimitusjohtaja on operatiivisesti vastuussa liiketoiminnasta, on hallitus viime kädessä vastuussa yrityksen omistajille ja sidosryhmille. HHJ -kurssin parasta antia olivatkin käytännön esimerkit erilaisista tilanteista, ja opit siitä, miten asioita kannattaa kyseenalaistaa ja dokumentoida niin, että vältetään mahdolliset ikävät tilanteet ja niiden mukanaan tuomat vahingonkorvaukset.
    Tohtorin suositus: Ainakin itselleni, hallituksen rooli riskien tiedostamisessa, niiden asianmukaisessa dokumentoinnissa ja ennaltaehkäisyssä kirkastui ja konkretisoitui kurssin kuluessa. Siitä kiitokset loistaville puhujille, erityisesti Jarkko Veijalaiselle ja Marko Parkkiselle.

Hallituksen rooli johdon (ja omistajien) sparraajana

Omistajastrategian kirkastamisen, roolien kirkastamisen ja hallituksen vastuun lisäksi olen käytännön hallitustyössä todennut, että usein hallituksen rooli, erityisesti pienessä yrityksessä on toimitusjohtajan ja toimivan johdon sparraaminen. Yhteistyö toimii vain, jos hallituksen ja toimivan johdon välillä on saumaton luottamus, ja uskallus pukea vaikeitakin asioita sanoiksi. Luottamuksen ilmapiirissä voidaan yhdessä pohtia erilaisia kehityssuuntia ja niiden mahdollisia seurauksia, ja näin luoda toimivalle johdolle selkeä suunta ja onnistumisen mahdollisuus.

Parhaimmillaan toimitusjohtaja ja toimiva johto ovat hallituksen kokouksen jälkeen positiivisia ja täynnä energiaa. Silloin, ja vain silloin, hallitus on täyttänyt tehtävänsä. Tavoitteenani on olla tulevaisuudessa, ei vain hyvä, vaan parempi hallituksen jäsen, sellainen joka antaa positiivista energiaa rakentavan sparrailun kautta. Siihen HHJ antoi hyviä valmiuksia. Kesän ohjelmassa on paitsi lepoa ja akkujen latausta, myös opitun materiaalin kertausta. Se sujuu riippumatossakin mainiosti!

PS. Pääsin FCG:ssä mukaan toteuttamaan hallituksen tärkeintä tehtävää, eli valitsemaan toimitusjohtajaa. Teimme minusta erinomaisen valinnan, tammikuussa tehtävässä aloittava  Mari Puoskari tuo perinteiseen, korkean osaamisen yritykseen paitsi kokemusta ja näkemystä, myös diversitettiä.