Disruptoidaan Innovaatiojohtaminen: Osa 1 – CTO

Kun viime vuonna aloittelin uraani innovaatiotohtorina, suurin pelkoni oli se, että päätyisin tekemään asioita yksin. Koska olen aina nauttinut tiimityöstä, olenkin kuluneen vuoden aikana ollut iloinen siitä, että pelkoni eivät ole käyneet toteen. Yhden työyhteisön sijaan olen tänä päivänä jäsenenä useassakin ja nautin suuresti tekemisestä toinen toistaan älykkäämpien ja valovoimaisempien ihmisten kanssa. Innovaatiotermein ilmaistuna, teen siis töitä useassa korkean osaamisen ekosysteemissä.

Innovointi on tiimityötä

Yksi työyhteisöistä, joissa työskentelen, on innovaatiojohtamiseen ja ekosysteemien rakentamiseen erikoistunut Spinverse. Meitä on yhteensä viitisenkymmentä huippuosaajaa. Ei siis ihme, että tekeminen on innostavaa ja tehdessä oppii paljon. Loistava esimerkki projektista jossa opimme yhdessä oli noin kuukauden luova prosessi, jonka lopputulos, whitepaper, julkaistiin viime viikolla CTO Forumissa. Kirjoitimme paperia yhdessä ja kirjoitusprosessin kuluessa saimme voimaa toisistamme. Vaiva palkittiin: Lopputulos oli varmasti parempi kuin mihin olisimme kukaan yksin pystyneet.

Tohtorin tulkinta: Kun erilaiset ideat ja toisiaan tukevat tekemisen tavat kohtaavat, on lopputulos enemmän kuin osien summa. Huipputiimeissä avoimuus jakaa ideoita, kyky antaa ja ottaa vastaan palautetta kohtaavat – ja tulokset puhuvat puolestaan.

Ideasta innovaatioksi

Viime viikolla julkaistu whitepaperin ”The Best CTOs are disrupting their jobs” kirjoitusprosessi alkoi niin kuin monet innovaatiot, puolivahingossa. Olimme kirjoittaneet whitepaperia työnimellä ”Disrupting R&D with Open Innovation” kun huomasimme, että se tarvitsee lisää sisältöä ollakseen ymmärrettävä. Puolen tunnin ideoinnin kuluessa Spinversen perustaja Pekka heitti ideoita pöytään ja toimitusjohtaja Laura komppasi napakoilla kommenteillaan. Sen perusteella syntyi ensimmäinen draft. Sen jälkeen alkoi varsinainen työ: Hieroimme sisältöä ja otsikoita ja pyysimme kommentteja laajemmalta joukolta ihmisiä. Myös vuoden CTO:t Canatun Ilkka Varjos ja RollsRoycen Sauli Eloranta kommentoivat tekstiä etukäteen.

Kaikilla oli prosessissa oma roolinsa: Kirjoitin ensimmäiset versiot, jotka realisoivat idean tarinaksi. Pekka piti huolta tarinan loogisuudesta, Laura leikkasi ”löysät pois” ja jokainen kommentoija toi mukaan arvokkaita yksityiskohtia omien kokemustensa perusteella Loistava innovaatioprosessi pienoiskoossa siis.

Olen vuosien varrella tutkinut innovaatioita ja väitellytkin aiheesta. Olen kuitenkin tehnyt työurani pääosin kädet savessa: Johtanut liiketoimintoja ja ihmisiä. Kehittänyt liiketoimintaa ja rakentanut uusia tuotteita, ratkaisuja ja palveluita. Ja huomannut sen, että monesti hyvätkin ideat jäävät ideoiksi, jos niitä yritetään ajaa väkisin läpi sellaisenaan. Ja juuri siinä on innovatiivisuuden salaisuus: Halu ja kyky muuttaa suuntaa tarvittaessa.

Tohtorin tulkinta: Jokainen innovaatioprosessi alkaa ideasta. Usein, niin kuin tässäkin tapauksessa, alkuperäinen idea ei toteudu sellaisenaan – ainakaan heti. Varmaa on kuitenkin se, että tie ideasta innovaatioksi vaatii avoimuutta, erilaisten ihmisten työpanosta ja kirkasta näkemystä lopputuloksesta.

Eikä tässä vielä kaikki

Asioiden valmiiksi saaminen on palkitsevaa. Ja vielä palkitsevampaa on se, että ne noteerataan. Julkaisimme siis whitepaperin CTO Forumissa viime viikolla. Sisältö noteerattiin Tekniikka & Talouden pääkirjoituksessa ja Kauppalehdessä. Kokemus puhuu puolestaan: Spinversellä on 15 -vuoden rautainen osaaminen avoimen innovaation johtamisesta ja ekosysteemien rakentamisesta. Innovaatiotohtorina on ilo ja kunnia tehdä töitä rautaisten ja innovatiivisten ammattilaisten kanssa.

PS. Otamme myös alkuperäisen ”Disrupting R&D with Open Innovation” työn alle nyt kun saimme viime viikolla julkaistun ulos. Pysy siis kuulolla – luvassa on lisää painavaa asiaa innovaatiojohtamisesta.