Joulu yllätti Tohtorin

Tämä vuosi on ollut muutoksen aikaa. Tammikuussa alkanut ammatillisen muutoksen suunnittelu jalostui toiminnaksi kevään kuluessa. Upea ja lämmin kesä sujui auringosta nauttiessa ja tutkimusta tehdessä. Sitä seurasi puuhakas syksy: Tutkimus, konsultointiprojektit ja hallitustyö ovat pitäneet huolen siitä, että olen oppinut paljon ja tavannut monia mielenkiintoisia ihmisiä. Työelämän positiivinen vire on näkynyt myös muussa elämässä. Vuoteen mahtuu monia kivoja hetkiä perheen ja ystävien kanssa, ja onnistumisia treenirintamalla. Aika on kulunut kuin siivillä, on uskomatonta, että jouluun on vain viikko.

Ehkäpä yleispositiivisen vireen seurauksena minulta puuttuu tähän vuodenaikaan tyypillisesti kuuluva joulustressi. Olen toki tehnyt piparitaikinan, ja leiponut torttuja. Koristellut kodin, tilannut joulukuusen ja tehnyt ja hankkinut muutaman lahjankin. Kaikki tuo on tapahtunut muun tekemisen sivussa, ilman suurempaa stressiä. Olen siis oppinut ottamaan rennommin, tai ainakin niin luulen.

Perinteitä ja perfektionismia trooppisissa olosuhteissa

Aina en kuitenkaan ole suhtautunut jouluun samalla rentoudella. Monien ulkomailla vietettyjen joulujen valmisteluun kuului loputon ruuanlaitto. Perfektionistin maailmassa joulu ei tuntunut joululta ilman perinteisiä suomalaisia jouluruokia. Siksi jouluun kuului automaattisesti pieni ruuanlaittostressi: Koska laatikoita ei saanut valmiina kaupasta, ne piti laittaa itse alusta asti. Suhtauduin haasteeseen niin vakavasti, että muistan Brasiliassa vietettyinä jouluina pyytäneeni Suomesta tulleita vieraita tuomaan lantut tullessaan, koska ne eivät kuuluneet paikalliseen vihannesvalikoimaan.

Jälkeenpäin ajateltuna ruuanlaittoon kuluvan energian olisi voinut käyttää paremminkin: Perhe ei suuremmin laatikoista välitä, enkä minäkään. Vaivalla laitettuja laatikoita kului muutama lusikallinen ja rosollia saman verran. Kinkku ja kalkkuna sen sijaan maistuivat aina, samoin, riisipuuro, piparit ja tortut. Vaikka laatikoita ”piti olla” ja ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi, joulupöytäämme hiipi matkan varrella lisää ruokalajeja: Kanansydämiä (brasilialainen herkku), perulaista chevicheä ja erilaisia vihreitä salaatteja. Tuntui siltä, että vuosien varrella ruuan ja ruokalajien määrä lisääntyi jatkuvasti – oli perinneruokia, koska niitä piti olla ja sellaisia ruokalajeja, joista oikeasti pidimme. Ei siis ihme, että ruuanlaitto stressasi.

Perinteet suurennuslasin alle

Pari vuotta sitten totesin, että jouluruokarumba ei houkuttele. Pidimme perhekokouksen, ja kävimme läpi kaikkien jouluiset lempiruuat. Jokainen perheenjäsen sai valita kaksi ruokalajia joulumenuun. Lopuista keskustelimme, ja päädyimme jälkiruuat poislukien noin neljääntoista ruokalajiin. Haastoimme siis jouluperinteet ja teimme oman ruokalistan. Siihen kuuluvat perinteiset joulukalat, mäti ja cheviche, erilaiset salaatit, kanansydämet ja ankka. Vaikutus ruuanlaittoon käytettyyn aikaan ja ennen kaikkea sen aikaansaamaan stressiin oli huomattava, kun laittajia on useampia. Lisäksi jouluaaton ruokalistan modernisointi sai aikaan sen, että aattoillan olotila on viime vuosina ollut sopivan kylläinen, eli perinteisestä jouluähkystä ei ole ollut tietoakaan.

Emme toki luopuneet perinteisestä joulusta kokonaan. Teimme jouluaatosta oman näköisen ja siirsimme laatikot ja kinkut joulupäivään. Siihen keskittyy myös joulun vietto vanhempien ja sisarusten kanssa. Nyt perinteisen joulun valmistelu ei uuvuta samalla tavalla kun ruuanlaitto- ja valmisteluvastuu jaetaan useamman perheen kesken. Stressitasoni siis laski kuin itsestään, kun ei enää ollut pakko tehdä kaikkea – ja ennen kaikkea, koska ei ollut pakko tehdä kaikkea itse.

Oman näköinen joulu

Kuluneen vuoden aikana olen haastanut itseäni miettimään mitä haluan, ja miksi asioita teen. On helppoa pitäytyä totutussa, tehdä asioita samalla tavalla kuin ennenkin. Kannattaa kuitenkin aina välillä pysähtyä miettimään miksi asioita tekee ja haastaa ajatteluaan. Tänä vuonna pääsin siinä hyvin alkuun, ja aion ehdottomasti jatkaa kyseenalaistamista myös ensi vuonna.

Kulunut vuosi on siis ollut hyvin erilainen kuin aikaisemmat. Niin on myös tuleva joulu: Siitä tulee myös kaikkea muuta kuin perinteinen. Tänä vuonna lähden matkalle tyttäreni kanssa, muun perheen jatkaessa perinteitä. Vaikka toisaalta haluaisin perinnejoulun, aion keskittyä nauttimaan lomasta täysin siemauksin, ilman syyllisyyttä. Luotan siihen, että perinteet ovat olemassa vielä ensi joulunakin.

PS. Tohtorin jouluvinkki: Koska lämpimässä ilmastossa kuuma glögi ei kerta kaikkiaan maistunut hyvälle, innovoin sen korvikkeeksi ”sydänystävä” -jouludrinkin. Siihen kuuluu sydämenmuotoisia jäädytettyjä glögipaloja, jotka pudotetaan shampanjalasin pohjalle. Päälle kaadetaan kuohuviiniä, ja nautitaan kylmänä. Toimii myös kylmässä pohjolassa. Huom. jos ei omista sydämenmuotoisia jääpalamuotteja myös kuutiot käyvät, mutta ne eivät ehkä maistu yhtä hyvälle <3