Jaksaajaksaa...

Kiireisen työviikon jälkeen perjantaina jännitti. Remppatyömaalla alkaa tulla valmista, eli kylpyhuoneiden mikrosementoidut pinnat ja kylppärikalusteet odottelivat katselmointia. Kun ajelin kohti uutta kotiani, jännitti hiukan – entä jos jälki ei olisikaan sellaista kuin odotin.

No onneksi pelkoni osoittautui turhaksi. Kylppärien seinät näyttivät juuri sellaisilta kuin olin kuvitellut. Ja kalusteet sopivat paikalleen. Pääsinkin siis orientoitumaan viikonlopun urakointiin, eli kirjaston siirtoon.

Rakkaudesta lukemiseen

Tykkään lukemisesta. Olen aina tykännyt. Ala-asteella se tarkoitti sitä, että joskus kävin Roution sivukirjastossa ja myöhemmin Lohjan Aseman kirjastossa parhaimmillaan päivittäin. Yläasteeseen mennessä olin varmasti lukenut lastenosaston kirjoista suurimman osan, ja lempikirjani useampaankin kertaan. Aikuisena aikaa lukemiseen on ollut vähemmän, mutta luen ammatillisen kirjallisuuden lisäksi myös fiktiota. Vaikka luen sujuvasti englanniksi ja parilla muullakin kielellä, niin tykkään kuitenkin lukea suomeksi. Ehkä siksi, että suomeksi lukeminen on rentouttavampaa kuin muilla kielillä lukeminen, ja samalla säilyy kosketus äidinkieleen. Tai ainakin näin olen järkeillyt.

Koska tykkään lukea suomeksi, jouduin ulkomailla asuessamme ostamaan kaikki kirjat itselleni. Ja nyt kun olen muuttamassa, on rakkaus kirjoihin käsin kosketeltavaa. Olen nimittäin viime viikon ajan valmistautunut kirjaston siirtoon uuteen kotiini. Käytännössä se on tarkoittanut päivittäistä autokuormallista kirjoja paikasta A paikkaan B…. Ja molemmissa päissä farmarikävelyä kirjakasseja kantaen.

Digi vai paperi?

Luin taannoin sisustusaiheisesta
artikkelista, että kirjahyllyt ovat tulevaisuudessa turhakkeita, kun lukeminen
siirtyy digitaaliseen maailmaan. Varmasti näin, mutta jostain syystä olen
kiintynyt kirjoihini. Nyt kun olen käynyt kirjastoa läpi, niin huomaan, että
kirjat ovat kuin kavereita. Niitä ei jätetä.

Kaunokirjallisuuden lisäksi ammattikirjallisuuttakin
on kertynyt roppakaupalla. Vaikka tänä päivänä luenkin ammattikirjallisuutta
lähinnä Kindlestä, niin jostain syystä erityisesti lentokenttien kirjakaupoista
tarttuu aina mukaan paperikirjoja. Nyt kun taas teen tutkimusta, on myös kiva ”levittää”
paperia, tehdä muistiinpanoja.

Eli vaikka digi on tullut
lukemiseen ja oppimiseen työkaluksi paperin rinnalle, ei se minun tapauksessani
toimi 100%. Itse asiassa olen huomannut, että kun teen muistiinpanot käsin,
samalla painan asian mieleeni. Opin siis ”mekaanisesti” kirjoittamalla.

Perhe on paras

Kirjat siis siirtyivät uuteen
kotiinsa viikon aikana. Sunnuntaiaamuna oli sitten kirjahyllyn vuoro. Operaatio
oli varsin vaativa, ja sitä varten olin valjastanut perheen luottomiehet, eli
isäni ja veljeni avuksi. Kysymyksessä kun on puusepän mittojen mukaan
valmistama hylly, joka ei siis sopinut uuteen kotiini ilman pieniä muutostöitä.

Olin valmistautunut siihen, että
siirto olisi vaikea tehtävä, mutta onneksi olin väärässä. Siinä missä minä en
millään keksinyt miten hyllyn modulit ”toimivat” sai veljeni hyllyn osiin ja irti
seinästä vaivatta. Siirto kohteeseen sujui tunnissa, ja seuraavien kahden
tunnin aikana hylly tuli valmiiksi. Työtä helpotti kuulemma se, että perheeni
miehet suhtautuvat vakavasti työkaluihin. Kyllähän nyt reiän poraamiseen
tarvitaan eri vehje kuin ruuvien vääntämiseen – ja niitäkin on eri kokoisia. Asennuksen
lomassa oli kiva vaihtaa kuulumisia kaikessa rauhassa, siihen kun on nykyisin kiireisen
työelämän pyörteissä liian harvoin aikaa. Totesinkin, että vaikka ystävät ja kaverit
ovat tärkeitä, perhe on kuin peruskallio. Siihen voi aina luottaa.

Itseäni kuunnellen

Viime viikolla blogin kirjoittaminen jäi, kun tekemistä oli niin paljon. Tällä viikolla tekemistä on ollut yhtä paljon ja sama meno näyttäisi jatkuvan. Olenkin tullut siihen tulokseen, että se, etten päässyt SM-kisoihin voi olla hyvä juttu. Juuri nyt on sellainen olo, että töissäkäynti ja rempan teko kuormittavat sen verran, että lisäpaine kisoista ei välttämättä olisi tarpeen. Varsinkin kun rempatessa syöminen tuppaa unohtumaan. Hyvänä puolena on se, että olisin kevyesti kisapainossa. Huono puoli on se, että pitkällä tähtäimellä liian vähäinen energiansaanti näkyy suorituskyvyssä ja unen laadussa. Ensi viikolla lupaan siis palata ruotuun: Syödä enemmän ja nukkua paremmin. Ja treenata kevyesti itseäni kuunnellen. Vielä muutama viikko, niin pääsen muuttamaan uuteen kotiini, vielä jaksaa.