Tohtori kilvoittelee (itsensä kanssa)

Olen tämän kevään aikana pohtinut sitä, kuka olen ja mitä haluan. Mietintä on suurelta osin seurausta yrityskulttuurin tutkimuksestamme, jossa yksi kysymyksistä kuuluu seuraavasti: ”Tiedätkö kuka olet ja mitä haluat elämältä?”. Kyseinen kysymys on valittu patteristoon peilaamaan sitä, mistä vastaaja lähtee liikkeelle – työn vai yksityiselämän kautta, ja miten hän näkee itsensä suhteessa muihin.

Olen kevään aikana haastatellut
kymmeniä ihmisiä eri organisaatioista ja eri organisaatiotasoilta. Siinä
sivussa olen myös pohtinut sitä kuka minä itse olen ja mitä haluan elämältä.
Niin kuin monelle meistä, myöskään minulle vastaus ei ole yksitahoinen, vaan
lähestyn asioita monesta kulmasta, ja ne määrittävät minua ihmisenä.

Äiti

Olen omalla tavallani äiti. Ja
koen, niin kuin varmasti moni meistä, ajoittaista riittämättömyyttä. Työni
puolesta olen ollut ajoittain paljon poissa, ja varsinkin silloin kun lapset
olivat pienempiä, ei lähteminen ollut aina helppoa. Olen oppinut luottamaan
siihen, että en ole korvaamaton. Luottamus on kantanut, ja tyttäreni ovat
kasvaneet itsenäisiksi naisenaluiksi. Enemmän kuin mitään muuta, haluan siis,
että tyttäreni löytävät paikkansa maailmassa ja ovat onnellisia. Tiedostan
toki, että omat valintani ja esimerkkini ovat vaikuttaneet heihin ja uskon,
että ainakin osin vaikutus on positiivinen. Olen ylpeä ja onnellinen siitä,
että olen saanut 3 kaunista ja viisasta tytärtä, jotka ovat vuosien varrella
kasvattaneet minua ihan yhtä paljon kuin minä heitä.

Yrittäjä

Olen myös aina ollut työkeskeinen
ihminen. Minua ei motivoi positio sinänsä tai raha, vaikka olenkin sitä mieltä,
että hyvin tehdystä työstä kuuluu saada oikeudenmukainen korvaus. Enemmänkin
haluan oppia uutta, tehdä työni hyvin ja auttaa yrityksiä ja ihmisiä joiden
kanssa olen tekemisissä.

Tällä hetkellä olen onnellisessa asemassa. Yrittäjän portfoliooni kuuluu mielenkiintoisia toimeksiantoja. Portfolioni yhdistävänä tekijänä on pienimuotoinen maailmanparannus: Liiketoiminnan kehitys kestävältä pohjalta ja johtamisen kehittäminen yksi organisaatio kerrallaan, muutoksen tekeminen ihminen kerrallaan tai innovaatioiden mahdollistaminen yksilö-, yritys- ja ekosysteemitasolla ovat asioita, jotka ovat mukana kaikessa tekemisessäni jollakin tavalla. Olenko idealisti tai naiivi? Ehkäpä, mutta koen hyvin voimakkaasti, että jos sydän ei ole mukana tekemisessä, ei lopputulos voi olla hyvä. Ammatillisesti koen siis tekeväni merkityksellisisiä asioita, ja siksi aion katsoa mihin yrittäjyys minua vie.

Urheilija

Tämän blogikirjoituksen pohdinta
on osa yritystäni laittaa elämää perspektiiviin. Sunnuntaina kilpailin
EM-kisoissa, ja vaikka tein tämänhetkiseen kuntooni nähden hyvän tuloksen, niin
ilmassa on pettymystä. Painonnostaja-persoonani rypi
ennen kisaa syvissä vesissä. Kevään remontointi- ja muuttourakka veti selkäni
ihan lukkoon, ja viimeiset kaksi kuukautta olen nukkunut huonosti, koska
selkäni on ollut kipeä. Kaikki tämä on vaikuttanut tuloskuntoon. Sen
seurauksena maaliskuun ennätyskunto on viime viikkoina vaihtunut turhauttavaan
rämpimiseen – on tuntunut, että mistään ei tule mitään.

Hyvin menneiden treenien tuomasta
itseluottamuksesta ei siis ollut ennen kisaa tietoakaan. Tiistain penkin alle
menneiden treenien jälkeen olin sitä mieltä, että jätän koko kisan väliin.
Keskusteltuani valmentajani Masan kanssa, päätin kuitenkin mennä kisapaikalle.  Ja jättää päätöksenteon siitä osallistunko vai
enkö sunnuntaiaamulle. Loppujen lopuksi menin kuin meninkin punnitukseen, ja
päätin kisata. Ja kaivoin esille urhelijapersoonani ja vimmatun keskittymisen.

Ensimmäinen tempaus. Fail. Toinen
tempaus 45kg. Välissä yksi fail lämmittelyalueella. Kolmas tempaus 48kg. Ottaen
huomioon viimeisen kahden kuukauden harjoitukset, joissa ajoittain 40kg on
ollut liikaa, tulos on hyvä.

Työntöön lähdin 60kg:sta. Se nousi kevyesti. Mutta sitten teimme taktisen mokan. Sen sijaan, että olisimme laittaneet tankoon pronssiin vaadittavat 63kg päädyimme nostamaan seuraavan työnnön 65kg:n. Se oli tänään liikaa. Jälkiviisaana voi vain todeta, että kannattaa kuunnella itseään ja nostaa omaa kisaa. Mutta jälkiviisaus harvoin lämmittää. Ei ainakaan juuri nyt kun harmitus kirvelee.

Ihminen

Kisan jälkeen olo oli tyhjä ja pettynyt. Harmitti. Vaikka periaatteessa tein hyvät tulokset suhteessa viimeisen kahden kuukauden treeneihin en voi olla pohtimatta ”mitä jos”… Ja tämä blogikirjoitus on siis yritys suhteuttaa painonnostoa kokonaisuuteen. Yksi kisa ei ole koko elämä. Ja vaikka juuri nyt pettymys onkin päällimmäinen tunne, pinnan alla on muutakin. Halu olla parempi huomenna kuin tänään. Ennen kaikkea ihmisenä: Äitinä, yrittäjänä ja urheilijana.

Mitä seuraavaksi? Aion keräillä itseni, nauttia kesästä, etsiä uudelleen treenaamisen ilon ja nauttia rennosta yhdessäolosta perheen ja ystävien kanssa. Ja syksyllä miettiä minkälaisia tavoitteita asetan. Mutta varmaa on se, että kilvoittelu kohti tasapainoista elämää jatkuu!