Sopivasti sosiaalinen "uusi normaali"

Karanteenikevään jälkeen kesäloma tuli tarpeeseen. Suomi avautui ja ihmiset liikkuivat. Hetkellisesti tuntui, että koronakevät oli vain pahaa unta, ja kesä toi tervetulleen paluun normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Syksyn ja koulujen alku on monelle paluu arkeen kesälomien jälkeen. Niin minullekin. Olo on odottava, ja siihen liittyy monia epävarmuustekijöitä. Suunnittelen tulevaa syksyä, ja monen asian kohdalla tulee vahvasti eteen sana ”jos”.

Lomien loppuminen on nostanut tartuntojen määrää. Koronauutisointi on saanut tuulta purjeisiin, kun palvelunumerot ovat ruuhkautuneen ja testauskapasiteetti on kortilla. Sen huomasin omakohtaisesti viime viikolla. Pelko nostaa päätään, ja paluu toimistolle pelottaa. Jatkuva käsienpesu ja käsidesin holvaaminen kuivattavat ihon vereslihalle, ja maski hiostaa nenää. Mieleen hiipii kysymys: Tätäkö on uusi normaali?

Syksy tulee, oletko valmis?

Tietotyöläisillä on valinnan mahdollisuus: He voivat jäädä etätöihin ja eristäytyä. Monella muulla tilanne on toinen. Vanhukset ja sairaat on hoidettava. Asiakkaita on palveltava kaupoissa ja palveluammateissa, olettaen tietysti, että ihmiset eivät poteroidu koteihinsa. Bussit tarvitsevat kuljettajia, rakennustyömaat rakentajia. Ja olisi tietysti kiva, jos tietotyöläisten lapset pääsisivät päivähoitoon ja kouluun, niin että voisimme tehdä työmme ilman huolta jälkikasvun huolenpidosta ja oppimisesta.

Kotitoimistokevään ja etätyöuupumuksen muisteleminen saa miettimään vaihtoehtoja. Yrittäjänä olen haavoittuva: Jos sairastun liikevaihtoa ei tule, eikä palkkaakaan. Toisaalta, neljän seinän sisällä yksin pukertaminen on saanut kaipaamaan yhteisöllisyyttä. Jos kotitoimiston seinät tuntuivat ajoittain kaatuvan päälle kevätauringossakin, miten mahtaa käydä marraskuun pimeydessä? Pelkkä ajatuskin saa miettimään vaihtoehtoja.

Poteroitumisen hyvät, pahat ja rumat

Pohtiessani tulevaa syksyä, en varmaankaan ole ajatusteni kanssa yksin. Pienen ihmisen suurin huoli on usein itsekeskeinen ”mitä minulle ja perheelleni tapahtuu?”. Toinen tyypillinen näkökulma on katsoa asioita makrotasolla ja pohtia esimerkiksi sitä ”mitä talouskasvulle tapahtuu?”. Välimaastossa on kuitenkin paljon nyansseja. Niitä tarkastelee esimerkiksi Turun Yliopiston koronablogi, jossa kevään aikana kuvattiin erilaisten yritysten arkea. Sitä lukiessani olen pohtinut etätyön hyviä ja huonoja puolia ja miettinyt miten niiden kanssa kannattaisi elää syksyn kuluessa:

  • Yksilö: Introvertit ovat todennäköisesti hyötyneet etätöistä eniten, samoin ne, jotka osaavat hallita työn ja elämän tasapainoa – tai ne, joille se on ylipäätään mahdollista. Etätyön huonoja puolia ovat ”etätyöapatia”, ja sosiaalisten kontaktien rajoittuminen jo olemassa oleviin verkostoihin. Luovuus ja ajattelun moninaisuus saattavat kärsiä, kun satunnaiset ja suunnittelemattomat törmäykset erilaisten ihmisten kanssa puuttuvat.
  • Tiimi- ja organisaatiotasoilla johtajat ovat olleet kovan paikan edessä. Luottamus siihen, että työt tehdään, vaikka pomo ei ole vahtimassa on todennäköisesti ollut koetuksella monessakin firmassa. Uskoisin kuitenkin, että monessa tiimissä digiloikka on myös osaltaan parantanut luottamusta siihen, että hommat hoituvat. Kriisissä on siis paljon hyvää. Rumaa jälkeä on tullut organisaatiossa, joissa lomautukset ja irtisanomiset ovat toteutuneet tai uhkaavat toteutua.
  • Verkosto- tai ekosysteemitasolla, eli eri organisaatioiden välisessä yhteistyössä korona on varmasti vaikuttanut eniten. Hyvää on ehkäpä se, että turha matkustaminen lyhyisiin palavereihin on pakostakin vähentynyt. Huonoja puolia on kuitenkin enemmän: Pelkään pahoin, että avoimuus ja kyky katsoa nopeasti muuttuvaa maailmaa rajoittuvat koronakuplassa, jossa huomio on oman liiketoiminnan luotsaamisessa kriisimyrskyn silmässä. Toisaalta, erilaisten virtuaalisten yhteisöjen merkitys on korostunut. Esimerkiksi Innovation Homen virtuaaliaamukahvit keräsivät kevään aikana satoja osallistujia vaihtamaan ajatuksia yli organisaatiorajojen.

Syksyn kysymys onkin, miten vahvistamme koronan pakottaman etätyön tuomia hyviä asioita, ja toisaalta varmistamme, että osaamme huomioida rajoitukset ja elää ”uudessa normaalissa”?

Sopivasti sosiaalinen

”Uutta normaalia” tuntuu tulevan joka tuutista siinä määrin, että koko termi alkaa vähitellen tökkiä. Uusi normaali tarkoittaa etäisyyttä, käsien pesua, käsidesin ja maskien käyttöä – tai vaihtoehtoisesti elämänpiirin supistamista perheeseen ja läheisiin. Vaikka maailman ensimmäinen koronavirusrokote, Venäjän Sputnik olisikin valmis (epäilen vahvasti), ei sen laajemmasta saatavuudesta ole tietoa. The Economistin mukaan rokote on laajalti saatavilla aikaisintaan tammikuussa 2021. Suositus onkin, että koska ”COVID-19 on tullut jäädäkseen, sen kanssa pitää elää”. Ehkäpä siksi, McKinsey:n ja monen muun suositukset tehokkaiden etätyö- ja yhteistyökäytäntöjen opettelusta ovat lukemisen arvoisia.

Olen samoilla linjoilla. Mutta. En usko, että jaksan syksyn pimeydessä samassa koronakuplassa kuin keväällä. Tuntuu myös, että en ole ajatusteni kanssa yksin. Kuunnellessani lomilta palaavia tietotyöläisiä tuntuu, että vaikka moni meistä on opetellut ja oppinut tekemään töitä etänä, on kiva nähdä livenä. Ehkäpä siksi hakeuduin tällä viikolla Otaniemen Innovation Homeen. Iloiset tervetulotoivotukset, siistit ja ”sopivan etäiset” työtilat tuntuivat jälleen kivalle. Uskonkin, että ”uusi normaali” on entistä joustavampi yhdistelmä etätyötä ja lähityötä. Siihen Innovation Home on sopivasti sosiaalinen paikka, jossa isojen ja pienten yritysten ja yrittäjien yhteisöllisyys ruokkii ajatuksen lentoa uusille innovatiivisemmille urille!