Alfanaaras vai jotain muuta?

Viime viikon alussa mieleni valtasi epämääräinen tunne siitä, että kaikki ei ole ihan niin kuin pitää. Viime vuoden muutosten jälkeen, olen tammikuussa keskittynyt olennaiseen, eli nukkumiseen. Niinpä hälytyskellot soivat, kun heräsin keskellä yötä. Juuri kun olin mielestäni saanut rauhan ja nukkunut paremmin kuin pitkiin aikoihin. Ei hyvä!

Koska olin hereillä ja uni ei rentoutusharjoituksista huolimatta tullut, päätin yrittää diagnosoida syitä unettomuuteen. Keksin yhden mahdollisen: Pelasin unettomuutta edeltävänä iltana tennistä poikkeuksellisen myöhään, eli klo 17-18. Aamuliikkujalle se oli potentiaalinen unen häiriötekijä, mutta ei sellaisenaan riittävä syy valveillaoloon. Jatkoin siis mietiskelyä ja valvomista.

Elämä tärkeysjärjestykseen

Miettiessäni mikä on minulle tärkeintä, ykkössijalla on ehdottomasti perhe. Sen suhteen mieli on levollinen: Lapsilla on kaikki hyvin ja vanhemmillani samoin. Myöskään ystäväpiirissä ei ole mitään ihmeellistä ja harrastusrintamallakin painot nousevat kohtuullisesti. Yksityiselämässä ei siis ole huolenaiheita juuri tällä hetkellä.

Seuraavaksi siirryin miettimään työportfoliota. Koska teen töitä useammassakin projektissa, portfolion läpikäyntiin meni hetki. Tutkimus edistyy, ja vaikka yhteinen aika onkin ollut hiukan hajanaista, olemme saaneet kirjoitustyötä eteenpäin. Pieniä epäilyksiä siis. Asiaa mietittyäni päädyin siihen, että koska tutkimus on minulle tärkeää, on seuraavan kuukauden aikana olennaista järjestää sille hiukan enemmän aikaa. Haaste 1 paikallistettu, ja ajatustyö jatkui.

Muu portfolio on oikein mielenkiintoinen: Uusia toimialoja ja kasvusuunnitelmia on tiedossa ja se pitää tohtorin kiireisenä. Ajattelun tuloksena jäljelle jäi uuden liiketoiminnan aihio, jota olen ollut mukana kehittelemässä. Ajatukset jäivät siihen kiinni, joten mitä ilmeisemmin se oli mystisen yövalvomisen syy ja lisäanalyysin paikka. Haaste 2 löydetty.

Syyt ja seuraukset

Kun olin paikallistanut haasteellisen projektikokonaisuuden mietin sen läpikotaisin. Tulin siihen tulokseen, että ongelmana ei ollut liiketoiminta-ajatuksen tai strategian huonous. Faktapohjaisesti, kaikki oli siis hyvin. Jatkoin siis analysointia ja tulin siihen tulokseen, että epämukava oloni liittyi erityisesti yhteen henkilöön ja hänen tapaansa viestiä. Seuraava analyysin paikka olikin tiukka: Oliko ongelma minussa vai hänessä?

On ihmisiä, jotka ovat paperilla erinomaisen päteviä, mutta lähemmässä yhteistyössä ego puskee pintaan ja häiritsee päätöksentekoa. Ja toisaalta heitä, jotka vaikuttavat hiljaisilta ja hitailta, mutta lähemmän tuttavuuden perusteella osoittautuvat timanttisiksi osaajiksi. Omalla suhtautumisella voi vaikuttaa moneen, ja uskoisin, että olen vuosien varrella oppinut kontrolloimaan omia reaktioitani ja pehmentämään viestintääni. Tulin siis siihen tulokseen, että jos haluan jatkaa lupaavaa yhteistyötä, on minun löydettävä rakentava tapa tuoda ko. henkilöön liittyvät haasteet esille. Kuitenkin rakentavassa hengessä. Tavoitteena siis yhteistyö, jossa me molemmat tekemään parhaamme ja tuntemaan olomme turvalliseksi ja arvostetuksi.

Tiimityöskentelyn ABC

Huipputiimeissä on erilaisia ihmisiä. Loistava lopputulos syntyy kyvystä ja halusta tuoda oma osaaminen kokonaisuuteen, joka parhaimmillaan on enemmän kuin osiensa summa. Loistotulokseen vaaditaan siis paitsi osaamista, myös psykologista turvallisuutta ja luottamusta siihen, että keskustelua käydään rakentavassa hengessä ilman turhaa oman egon kiillotusta. Luottamus tarkoittaa sitä, että hoidetaan omat hommat sovitusti, ei ”kytätä” toisten tekemistä ja kunnioitetaan sovittuja rajoja.

Haasteena uuteen tiimiin tullessa, on kuitenkin nimenomaan rajojen asettaminen ja oman työtavan sovittaminen tiimin kanssa yhteensopivaksi. Valvoessani ja asiaa pohtiessani totesin, että jos haluan tehdä töitä ko. projektissa on minun otettava asia puheeksi. Ja otinkin. Se helpotti heti.

Tavoitteenasetantaa: Minkälainen ihminen haluan olla?

Kun haaste oli paikallistettu, otin sen puheeksi tiimin kanssa, ja muokkasin omaa käyttäytymistäni. Sen jälkeen reflektoin tunteitani, viisaan yhtiökumppanini Ullan kanssa. Hän toi keskusteluun omat huomionsa. Ullan mukaan minussa asuu erilaisia persoonia: Alfanaaras puskee pintaan, kun pitää asettaa tavoitteita. Lämminhenkinen tiimipelaaja on parhaimmillaan loistava sparrauskumppani. Ja kolmas persoona, joka näkyy ehkäpä eniten perheelle ja ystäville, on haavoittuvampi kuin kaksi muuta.

Miettiessäni minkälainen haluan olla, on varmaankin realistista hyväksyä kolmen ”persoonan” vaihtelu. Alfanaarasta tarvitaan saamaan asioita aikaan: Asettamaan tavoitteita, puskemaan sisukkaasti eteenpäin ja tekemään päätöksiä vaikeissakin paikoissa. Lämminhenkinen tiimipelaaja saa muut mukaan, energisoi tiimin tekemään töitä yhdessä, ja innovoimaan uudenlaisia ratkaisuja. Tiimipelaaja pystyy myös mukautumaan ja seuraamaan ohjeita tarvittaessa. Haavoittuvuus on haastavampi paikka. Avun tarpeen myöntäminen ja avun vastaanottaminen ja hyväksyminen ei ole minulle luontainen rooli. Ehkäpä tämän vuoden tavoite olisikin se, että opin tarkastelemaan itseäni ja erilaisia tilanteita avoimesti ja ilman ennakkoasenteita, kuuntelemaan itseäni, toimimaan kun on toiminnan aika, mutta myös ottamaan vastaan apua kun sitä tarvitsen.